KIRJA-ARVOSTELU: Kaukaisten saarten atlas – pureskeltavaa postmodernille nojatuolimatkailijalle

Arvostelu Judith Schalanskyn teoksesta Kaukaisten saarten atlas. Viisikymmentä saarta, joilla en ole koskaan käynyt enkä tule käymään (Poesia, 2020), 144 s.

Kaukaisten saarten atlas julkaistiin alunperin vuonna 2009 saksaksi nimellä Atlas der abgelegenen Inseln. Teos voitti samana vuonna Saksan kirjataiteen säätiön Die schönsten deutschen Bücher -palkinnon, joka myönnetään vuoden kauneimmaksi valituille saksalaisille kirjoille. Teoksen kirjoittanut ja sen visuaalisen ilmeen toteuttanut Judith Schalansky (s. 1980) on paneutunut kirjojen visuaaliseen historiaan ja saanut tutkinnon sekä taidehistoriasta että viestintäsuunnittelusta. Hän työskentelee kirjailijana ja kirjojen ulkoasun suunnittelijana sekä kustantajana. Tässä valossa voi ajatella, että edellytykset kilpailussa menestymiseen ovat luultavasti olleet olemassa jo vuosikymmen takaperin. Toisaalta en myöskään ihmettele, että teoksen pohjimmiltaan konservatiivinen ja historiallisten esikuvien kanssa avoimesti flirttaileva – tai niille kunnioitusta osoittava – tyyli on vedonnut arvovaltaisissa saksalaisissa kulttuuripiireissä.

Olen lukenut, että kirja-arvioissa ja kritiikeissä tartutaan nykyään liian hanakasti kirjoittajan henkilöön ja kirjan syntyprosessiin, sen sijaan, että keskityttäisiin olennaiseen, eli kirjan sisältöön. Kaukaisten saarten atlaksen tapauksessa sisältö on kuitenkin (ainakin Schalanskyn omien sanojen mukaan) henkilökohtainen tavalla, johon minun on lukijana helppo samaistua. Olen itse asunut ja työskennellyt useamman vuoden entisen Itä-Saksan alueeseen Itämeren rannalla, aivan Puolan rajan tuntumassa, kuuluneessa Greifswaldissa, josta kirjan tekijä on kotoisin. Minäkin tapasin istua lapsena isovanhempieni keskiluokkaisen kirjahyllyn juurella, selailemassa Valittujen palojen Suurta maailmankartastoa ja vastaavia karttakirjoja. Matkustaminen kartaston värikkäillä sivuilla ei ole itsellenikään vierasta.

Sen, että Poesia on päätynyt kääntämään ja julkaisemaan Kaukaisten saarten atlaksen juuri nyt, täytyy olla joko onnekas sattuma tai tarkan harkinnan tulos – niin useiden aikamme ilmiöiden kanssa kirja keskustelee. Pintapuolisesti kyse on lopulta melko tavanomaisesta taide- tai kahvipöytäkirjasta, jonka visuaaliselle laadulle, kiinnostavuudelle keskustelun herättäjänä ja lopulta helppolukuisuudelle voi asettaa kohtuullisen korkean riman. Ilmestyessään suomeksi juuri nyt, teos kuitenkin herättää pelkällä olemassaolollaan ajatuksia useista 2000-luvun kehityssuunnista, jotka ovat yksinkertaista selailukirjaa monimutkaisempia ja polttavampia.

Maailmanlaajuinen COVID-19 -epidemia on ainakin väliaikaisesti järkyttänyt vaivattomaan kaukomatkailuun tottunutta länsimaista keskiluokkaa. Joudumme lääkitsemään matkustuksen kaipuuta lähempänä, siellä missä mahdollista, tai omalla sohvalla erilaisten matkailuohjelmien, dokumenttien ja perinteisemmän matkakirjallisuuden parista. Sinällään kartoissa tai matkakirjallisuudessa ei ole paljoakaan uutta – karttoja on laadittu antiikin ajoista saakka, eikä varsinainen etäisiä maita kuvaava kirjallisuus ole ainakaan nuorempaa. Samaan aikaan koronaepidemian kanssa käydään keskustelua matkailun roolista ilmastonmuutokseen, sen aiheuttamaan merenpinnan nousuun ja eksoottisten lomakohteiden ekologisesta ja yhteiskunnallisesta kestokyvystä. Nämä ovat tietenkin sellaisia kysymyksiä, joilla voi olla vavahduttavia vaikutuksia kaukaisiin saariin ja saarivaltioihin – varsinkin sellaisiin, jotka saavat merkittäviä tuloja kansainvälisestä turismista. Kaukaisten saarten atlaksen viisikymmentä saarta ovat saavutettavissa vain meritse – tai lentämällä. Tämän lisäksi ne muodostavat omat erityislaatuiset ja hauraat ekosysteeminsä. Ne ovat myös osoittaneet historian saatossa armottomuutensa löytöretkeilijöille, jotka ovat lähteneet niitä etsimään ja uudisasukkaille, jotka ovat koettaneet kesyttää ne yksinkertaisten kartan piirtojen mukaisiksi.

Esipuheessa Schalansky avaa lukijalle suhdettaan karttoihin ja käsittelee saaria sekä fyysisinä, sosiaalisina että kulttuurillisina käsitteinä. Hän toteaakin, että saari vaikuttaa olevan paikka, joka on samaan aikaan todellinen ja vertauskuva (s. 21). Kirjoittaja jakaa teoksen varsinaisen sisällön viiteen maantieteelliseen alueeseen: Pohjoiselle jäämerelle, Atlantin valtamerelle, Intian valtamerelle, Tyynelle valtamerelle ja Eteläiselle jäämerelle, joista kustakin nostetaan esiin omat kohteensa. Varsinaisten saarien kuvaukset koostuvat tietoiskuista, tuokiokuvista, lainauksista ja kiinnostavista mikrohistoriallisista välähdyksistä, jotka valottavat kunkin saaren löytämistä, elämää tai sitä, kun viimeinen asukas pakkaa laukkunsa ja jättää vertauskuvallisen (tai konkreettisen) etuvartioasemansa. Kirjan lopusta löytyy sanasto ja asiahakemisto, mutta olisi myös ollut kiinnostavaa nähdä jonkinlainen – edes suuntaa antava – kirjallisuusluettelo, sillä teos ammentaa niin monipuolisesta lähdeaineistosta. Tämän lisäksi se avaisi vaivattomia polkuja eteenpäin lukemiselle, jos jokin yksityiskohta alkaa kiinnostaa enemmänkin. Itseäni karttamerkistön avaimen puuttuminen ei varsinaisesti jäänyt vaivaamaan, mutta ymmärrän, jos se jollekulle toiselle edustaa tyylirikkoa.

Google Mapsin, Google Earthin ja monipuolisten navigaattorisovellusten aikakaudella on kieltämättä virkistävää – tai vähintään nostalgista – nähdä karttoja, jotka voisivat tyylinsä puolesta olla peräisin1800-luvulta tai 1900-luvun alusta. Kullekin saarelle on varattu oma aukeamansa. Yhdeltä sivulta löytyy kyseistä saarta koskeva tietoisku tai pienoishistoriikki ja toiselta siniharmaa kartta. Piirrosten tyyli jättää tilaa lukijan mielikuvitukselle ja ajatuksissaan voi palata takaisin lapsuuden karttakirjojen äärelle. Meren ympäröimän maan muotojen moninaisuus ihastuttaa: tuolla vesi on muovannut kiveä, tässä kohtaa koralliriutta kurottaa veden alla kaukaisuuteen ja siellä mahtavan, merenalaisen vuorijonon korkeimmat huiput pilkistävät vetisen valtakunnan yläpuolelle.

Jos tuntee viehätystä eksoottisiin paikkoihin ja pitää perinteisistä kartoista, Kaukaisten saarten atlas luultavasti lunastaa takakannessa antamansa lupauksen. Se kuljettaa lukijansa tutkimusmatkalle olemassaoleviin paikkoihin, jotka ovat saavutettavia – ainakin nyt, ja ainakin useimmille meistä – ainoastaan mielikuvituksen siivin. Ennen kaikkea teos on kuitenkin muistutus kahdesta katoamassa olevasta ulottuvuudesta: karttakirjojen ja valtameren keskelle syntyneiden saarten muodostamista todellisista ja kuvitelluista maailmoista.

Teemu Korpijärvi

Yksi vastaus artikkeliin “KIRJA-ARVOSTELU: Kaukaisten saarten atlas – pureskeltavaa postmodernille nojatuolimatkailijalle”

  1. Selkeä tarkastelutapasi ja havainnointisi herätti kiinnostukseni kyseiseen teokseen.
    “Atto”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *