Markku Kailaheimo: Porcian itsemurhan arvoitus

Markku Kaileheimo on kontiolahtelainen kirjailija ja filosofian harrastaja joka on perehtynyt erityisesti stoalaisuuteen. Häneltä on ilmestynyt aiheesta neljä teosta.  Nyt julkaistavassa esseessä sivutaan  toisen teoksen ”Brutuksesta – stoalaisesseitä” (Kirjokansi, 2016) aihepiiriä.


Marcus Brutuksen kuolinpäiväksi merkitään 23. lokakuuta 42 eaa. jolloin hänen joukkonsa hävisi Filippoissa Octaviuksen – myöhemmin keisari Augustuksen ( 63 eaa.–14 jaa.) ja Marcus Antoniuksen ( 83–30 eaa. ) armeijalle. Sen sijaan Brutuksen vaimon Porcian (s. n. 70 eaa.) kuolinpäivä on antiikin lähteissä epäselvempi tapaus. Samoin tekotapa ja se, mikä oli Porcian itsemurhan todellinen syy.

1. Plutarkhoksen Brutus –elämäkerta

Aloitan Plutarkhoksesta ( n. 45–125 jaa.) koska hänen Kuuluisien miesten elämäkertansa tunnettaneen parhaiten.  Kerrottuaan Brutuksen surmanneen itsensä heittäytymällä miekkaansa, Plutarkhos päättää Brutus -elämäkertansa Porcian itsemurhan kuvaukseen:    

”Filosofi Nikolaos ja Valerius Maximus kertovat, että Brutuksen puoliso Porcia tahtoi tämän jälkeen riistää itseltään hengen. Kun hänen ystävänsä eivät sitä sallineet, vaan pitivät silmällä ja vartioivat häntä, hän otti tulesta palavia hiiliä ja surmasi itsensä niitä nielemällä. On kuitenkin olemassa Brutuksen ystävilleen osoittama kirje, jossa tämä Porcian kohtaloa valittaen syyttää heitä siitä, että he olivat jättäneet hänet turvatta, minkä vuoksi hän sairautensa murtamana oli riistänyt hengen itseltään. Ilmeisesti Nikolaos on erehtynyt ajankohdasta, sillä kirje kertoo Porcian sairaudesta, hänen ja Brutuksen rakkaudesta ja hänen kuolemantavastaan yhtäpitävästi Nikolaoksen kanssa. Edellytyksenä on tietenkin, että kirje on oikeaperäinen.” (Suom. Kalle Suuronen)

Plutarkhoksen maininta Brutuksen kirjeestä ja sen vaihtoehtotarinasta on mielenkiintoinen. Se on sisältynyt Ciceron (106–43 eaa.) laajaan kirjekokoelmaan, jossa oli myös Brutuksen lähettämiä kirjeitä. Se ei kuitenkaan ole säilynyt. Tarkoittaako ”on kuitenkin olemassa”, että Plutarkhos oli itsekin nähnyt kirjeen? Sisällön tarkahko luetteleminen viittaisi tähän. Plutarkhoshan oli tutustunut Ciceron kirjeisiin ja Brutus -elämäkerrassa hän vapaasti siteeraakin erästä Brutuksen Cicerolle lähettämää kirjettä, jossa hän syyttää tätä takinkääntäjäksi (Cic. Ad Brut, 1.16). Plutarkhoksen esityksestä saa myös käsityksen, että vain  Nikolaos Damaskolainen (64–14 eaa.) tiesi kirjeestä. 

Näin ei kuitenkaan ole, koska Kalle Suurosen (1901–1951) suomennoksessa on virhe! (Kiitokset Antti T. Oikariselle tästä huomiosta!) Plutarkhos sanookin näin: 

”On Brutuksen kirje, jossa hän suree Porcian kohtaloa ja syyttää ystäviään siitä että nämä olivat laiminlyöneet hänet ja hän päätti sairauden takia mieluummin kuolla. Nikolaos näyttää erehtyneen ajankohdasta, sillä tämä pieni kirje, jos se todella on aito, kertoo myös Porcian kärsimyksestä, hänen rakkaudestaan puolisoaan kohtaan sekä kuolintavastaan.” (Suom. Veli-Matti Rissanen)

(Alkup. kreikaksi: Καίτοι φέρεταί τις ἐπιστολὴ Βρούτου πρὸς τοὺς φίλους ἐγκαλοῦντος αὐτοῖς καὶ ὀλοφυρομένου περὶ τῆς Πορκίας, ὡς ἀμεληθείσης ὑπ ̓ αὐτῶν καὶ προελομένης διὰ νόσον καταλιπεῖν τὸν βίον. Ἔοικεν οὖν ὁ Νικόλαος ἠγνοηκέναι τὸν χρόνον, ἐπεὶ τό γε πάθος καὶ τὸν ἔρωτα τῆς γυναικὸς καὶ τὸν τρόπον τῆς τελευτῆς ὑπονοῆσαι δίδωσι καὶ τὸ ἐπιστόλιον, εἴπερ ἄρα τῶν γνησίων ἑστίν.)

Nyt ei puhuta mitään Brutuksen kirjeen ja Nikolaoksen kertomuksen ”yhtäpitävyydestä”. Nikolaos ei siis kertonut Porcian sairastelusta ynnä muusta. ”Erehdys Porcian kuolinajankohdasta” johtui Plutarkhoksen mukaan siitä, että Brutuksen kirje sijoitti sen toiseen kohtaan, kun Nikolaos taas yhdisti sen Valeriuksen tapaan Brutuksen kuolemaan. Itse asiassa myös Valerius ”erehtyi”, mutta tämä ehkä johtui siitä, että hän piti Nikolaosta lähteenään. Loppujen lopuksi tällä ”erehdyksellä” oli hyvin kauaskantoiset seuraukset. 

Kun Ciceron kirjeistä osa, kuten Ad Brutum –kirjeet, julkaistiin jo Augustuksen aikana, oli siis tuo Brutuksen moitekirjekin yleisesti luettavissa. Eikö Nikolaos tiennyt siitä tai jos tiesi, epäilikö hänkin sen ”aitoutta”? Epäperäisyys  on oikeastaan helppo leimakirves, kun jokin asia ei miellytä. Antiikin aikana kirjeitä syystä tai toisesta väärennettiin ja epäilyn voi aina esittää tarvitsematta sitä sen enempää perustella. Plutarkhoksen epäilykin saattoi siis olla hänen perusteluaan Brutus –elämäkertansa kronologialle  – hän on tehnyt valinnan, jonka pohjalle on sen rakentanut. Cato minor –elämäkerran lopussakin hän mainitsee Porcian itsemurhan ja viittaa Brutus –elämäkertansa kuvaukseen.  Siinä hän myös sanoo Porcian tienneen salaliitosta, Brutus -elämäkerrassahan tämä ei käy selvästi ilmi. 

Nikolaos oli Caesarin murhan aikoihin noin parikymppinen ja hän toimi muun muassa Marcus Antoniuksen  ja Kleopatran (69–30 eaa.) lasten kotiopettajana. Hän oli historioitsija, runoilija ja peripateettisen koulukunnan filosofi. Hän kirjoitti myös Augustuksen elämäkerran ja kertomus Porcian kuolemasta saattoikin olla siitä, mutta teoksen loppuosa johon se ajoittuisi, ei ole säilynyt. Elämäkertaan on myös sisältynyt Brutuksen pitämä puhe kansalle Caesarin  murhan jälkeen, mutta sekin on kadonnut  – on vain Nikolaoksen lyhyt johdanto: ”Brutus, jota kunnioitettiin koko hänen elämänsä ajan hänen itsehillintänsä, hänen esi-isiensä kunnian ja hänen oikeudenmukaisuutensa vuoksi, puhui seuraavasti…” (Suom. Antti T. Oikarinen). Nikolaoksen suhtautuminen Brutukseen on hyvin kunnioittavaa kun ottaa huomioon, että hän kuului tämän päävihollisten Augustuksen ja Marcus Antoniuksen lähipiiriin. Se, että hän on antanut Augustuksen elämäkerrassa tilaa Brutuksen puheelle, kertoo tästä kunnioituksesta. Liittyisikö Nikolaoksen kunnioitukseen Brutusta kohtaan hänen valintansa Porcian kuolinajasta, jos se oli valinta?

2. Valerius Maximuksen kertomus

Roomalainen historioitsija Valerius Maximus (1. vuosisadan alkupuolisko jaa.) kokosi teokseensa Facta et dicta memorabilia (Ikimuistoisia tekoja ja sanoja) merkittäviä tapauksia ja sanontoja menneisyydestä, joita voitiin käyttää moraalisina esimerkkeinä joko varoittavina tai jäljittelemisen arvoisina. Porcian tapaus on sijoitettu neljännen kirjan kuudenteen alalukuun ”Aviollisesta rakkaudesta”. Tässä ensin alaluvun johdanto joka selventää Valeriuksen tarkoitusperiä:

”Etenen tyynestä ja miellyttävästä mielentilasta yhtä kunnialliseen mutta huomattavasti intohimoisempaan ja kiivaampaan tunteeseen ja asetan lukijan silmien eteen ikään kuin joitakin laillisen rakkauden kuvia, joita ei voi mietiskellä ilman ylintä kunnioitusta, silmäillen puolisoiden vahvasti lujitetun keskinäisen uskollisuuden tekoja, vaikeasti jäljiteltäviä mutta hyödyllisiä tuntea, koska erinomaisia tekoja havaitsevan ei ole tarpeen punastella keskinkertaistenkaan tekemistä.”  (Suom. Antti T. Oikarinen)

Porcian itsemurhasta Valerius kirjoittaa näin:

”Sinunkin täydellisen hyveellistä rakkauden tultasi, Porcia, Marcus Caton tytär, tulevat kaikki ajat ylistämään ansaitusti ihaillen. Sinä, saatuasi tietää miehesi Brutuksen tulleen voitetuksi ja saaneen surmansa Filippoissa, et epäröinyt – koska miekkaa ei sinulle suotu – niellä suuntäydeltä palavia hiiliä naisellisella rohkeudella isäsi miehistä kuolemaa jäljitellen. Luulenpa, että tämä oli jopa rohkeampaa, sillä hän turvautui tavanomaiseen kuolintapaan, sinä aivan uudenlaiseen.”

Porcian tapaus täyttää kaikki ne kriteerit, joita Valerius on johdannossaan esimerkeilleen asettanut. Hän käyttää tapansa mukaan paljon ylistyssanoja ja pitää Porcian itsemurhaa sankaritekona. Mutta mitä Valeriuksella on ollut tässä lähteenään? Hänen laajaan kirjastoonsa kuului myös Cicero ja hän viittaakin teoksessaan muutamiin Ciceron puheisiin ja Vanhuudesta (De senectute) -teokseen. Sen sijaan Nikolaos Damaskolaista hän ei mainitse. Kun Valeriuksen elinajasta tiedetään vain, että hän vaikutti keisari Tiberiuksen (42 eaa.–37 jaa.) aikana, millä todennäköisesti tarkoitetaan tämän keisarikautta, niin silloin aikaikkuna olisi 14–37 jaa. Tämä tarkoittaisi, että Nikolaoksen teokset kyllä olisivat olleet jo Valeriuksen käytössä koska Nikolaos kuoli samana vuonna kun Tiberiuksesta tuli keisari.

Valeriuksen johdantoa seuraten Porcian tarinan yhteydessä ei yksinkertaisesti sovi puhua Brutuksen kirjeestä ja siten myös kuolinjärjestyksen muuttumisesta. Tämä on yksi selitys, mutta taustalla ehkä kuitenkin on Valeriuksen keisarimielisyys. Hänhän kutsuu Caesarin (100–44 eaa.) murhaajia ”isänmurhaajiksi” ja Brutus oli pääsyyllinen. Hän kertoo myös enteistä jotka ennustivat Brutukselle ”ansaittua kohtaloa”. Plutarkhokseen verraten, joka enteistä kirjoittaessaan näyttäisi käyttäneen Valeriusta lähteenään, Valerius on  jyrkkäsanainen eikä peittele mielipidettään. Enteistä kuuluisin, jossa Brutukselle ilmestyy Caesarin haamu ja josta Plutarkhos kertoo kahteenkin otteeseen, on myös Valeriuksen teoksessa mutta siinä haamun näkeekin, ei Brutus, vaan Cassius Parmensis ( 74–31 eaa.)! Tämä seikka saa epäilemään Plutarkhoksen luotettavuutta. Hänhän ei ole niinkään historioitsija vaan kirjailija.

Valeriuksen tarinassa kiinnittää huomiota, ettei siinä kerrota Brutuksen kuolintapaa vaan todetaan hänen vain    ”tulleen voitetuksi ja saaneen surmansa”. Valeriukselle Brutuksen kuolemassa ei ole mitään erikoista koska sodissa kuolee ihmisiä, siinä ei ole mitään yllättävää koska se oli odotettua! Välttikö Valerius mainitsemasta Brutuksen itsemurhan sen vuoksi, että olisi näin laittanut yhtäläisyysmerkit ihailemansa nuoren Caton  (95–46 eaa.) ja vihaamansa Brutuksen välille? Samalla hän   olisi yhdistänyt Brutuksen ylistämiinsä henkilöihin mikä olisi himmentänyt Porcian itsemurhan loistoa. Sen sankarillisuushan käy ilmi jo kolmannen kirjan toisen alaluvun nimeltään ”Rohkeudesta”, partaveitsiepisodista:

”Hänen (Cato) tyttärensä ei ollut rohkeudeltaan lainkaan naismainen. Kun hän sai tietää, että hänen miehensä Brutus oli päättänyt murhata Caesarin, sinä yönä, jota tuon mitä iljettävimmän teon päivä seurasi, Brutuksen lähdettyä makuuhuoneesta hän pyysi pientä partaveistä muka kynsienleikkaamista varten ja haavoitti sillä itseään ikään kuin se olisi lipsahtanut vahingossa. Orjattarien huudon takaisin makuuhuoneeseen kutsumana Brutus alkoi sitten torua häntä parturin työn varastamisesta itselleen. Porcia sanoi tälle yksityisesti: ”Tämä teko ei ollut vahinko vaan tässä surkeassa tilanteessamme varmin todiste rakkaudestani sinuun. Tahdoin nimittäin koetella, miten tyynin mielin voisin tappaa itseni miekalla, jos aikeesi ei menisikään toivomallasi tavalla.” 

Valeriuksen mukaan Porcia pitää tilannetta ”surkeana”, vaikka Caesarin murha on vielä edessä päin. Syntyy myös vaikutelma, että Porcia tiesi ”aikeen” lopputulokseltaan epäonnistuvan – kuten sitten kävikin. 

3. ”Ystävät”

Molemmissa Plutarkhoksen vaihtoehtotarinoissa puhutaan ”ystävistä”. Brutuksen moitekirjeessä    ja toisessa, Valeriuksenkin kertomassa –    ”koska miekkaa ei sinulle suotu”,   jossa ”ystävät” yrittävät estää Porcian itsemurhan. ”Ystävien” läsnäolo leskeksi jääneen Porcian tukena näyttäisi todennäköisemmältä kuin että he olisivat valvoneet hänen sairasvuoteensa ääressä. Brutuksen moitekirjeen kannalta ”ystävät” tuovat Porcian kuolintapaan kummallisuuden: Jos nämä olivat ”laiminlyöneet hänet”, miksi hän olisi surmannut itsensä noin erikoislaatuisella tavalla?  

Kun Plutarkhos kertoo    Brutuksen ystävilleen osoittamasta moitekirjeestä hän käyttää heistä monikkomuotoa. Keitä nämä ”ystävät” olivat ja kirjoittiko Brutus useita kirjeitä? Olivatko kirjeet samansisältöisiä, koska siitä käytetään yksikkömuotoa? Ciceron kirjekokoelmassa on Brutuksen kirjeitä Ciceron itsensä lisäksi heidän yhteiselle ystävälleen Atticukselle (110–32 eaa.).   Erästä Brutuksen epäperäisenä pidettyä kirjettä Atticukselle lukuun ottamatta, yhtään moitekirjettä ei ole säilynyt. Tuossa kirjeessä (Brut. 1,17) Brutus pääasiassa moittii Ciceroa ja toteaa lopussa Porciasta vain lyhyesti: ”En ihmettele, että olet huolissasi Porcian terveydestä” (Suom. Veli-Matti Rissanen). Hän ei puhu mitään Porcian kuolemasta eikä moiti Atticusta. Tämä kirje ei sisältönsä puolesta voi siis olla sama, jonka aitoutta Plutarkhos epäilee. Siinä tapauksessa, että kirjeitä lähetettiin useampia tämä saattaisi kuulua niin sanotusti samaan sarjaan. ”Ystävien” läsnä- tai poissaolo on kuitenkin lopputuloksen kannalta molemmissa kertomuksissa sama: Porcian itsemurha. Sitä paitsi ”ystävien”  poissaolo ei ole niin dramaattista kuin miltä näyttää: Ei Porcia ollut yksin, talossa oli tietenkin erinäinen määrä palvelijoita. 

4. Ciceron lohdutuskirje Brutukselle

Ciceron kirjekokoelmassa on eräs kirje Brutukselle – se ei anna vastauksia Porcian kuolintapaan, mutta tuo ajoitukseen toisen vaihtoehdon. Kirje on kirjoitettu ennen molempia Filippoin taisteluja ja sen aitoutta ei ole kyseenalaistettu. Tässä lyhyt kirje (Ad Brut. 1,9) kokonaisuudessaan:

Rooma, kesäkuun loppu 43

 Cicero tervehtii Brutusta

1. Tekisin sinulle saman palveluksen, jonka sinä teit minulle minun surussani ja lohduttaisin sinua kirjeitse, ellen tietäisi, ettet sinä surussasi kaipaa niitä parannuskeinoja, joilla sinä kevensit minun tuskaani. Ja toivottavasti sinun on nyt helpompi lääkitä itseäsi kuin minua tuolloin. Sinunlaisellesi suurmiehelle ei näet sovi, ettei kykenisi tekemään juuri sitä, mitä suosittelee jollekin toiselle. Sekä esittämäsi perustelut että varsinkin painava sanasi estivät minua suremasta kohtuuttomasti. Kun minä näytin sinusta suhtautuvan menetykseeni herkkämielisemmin kuin miehelle sopii, etenkin sellaiselle, jolla oli tapana lohduttaa muita, soimasit minua kirjeissä ankarammin sanoin kuin yleensä. Niinpä koska arvostan ja kunnioitan suuresti mielipidettäsi, ryhdistäydyin ja koin, että kaikki se mitä olin oppinut, lukenut, ja kuullut, sai lisää painoarvoa arvovaltasi johdosta. 

2. Tuolloin, Brutus hyvä, minun oli otettava huomioon vain velvollisuus ja luonto, mutta nyt sinun on otettava huomioon kansa ja näyttämö, kuten sanotaan. Koska näet paitsi sotajoukkosi myös kaikkien kansalaisten ja lähestulkoon kaikkien kansojen katseet ovat kohdistuneet sinuun, ei miehen, jonka ansiosta me muut olemme urheampia, sovi näyttää sisunsa menettäneeltä. Olet siis kyllä kohdannut surun (menetyksellesi ei ole vertaa maailmassa) ja niin suuren onnettomuuden keskellä sinun täytyy surra – juuri se että ei tunne tuskaa lainkaan, saattaisi olla onnettomampaa kuin itse suru – mutta kohtuullisesti; se on hyödyllistä kaikille muille mutta sinulle välttämätöntä.

3. Kirjoittaisin enemmän, ellei jo tämä olisi liikaa sinulle. Odotamme sinua ja sotajoukkoasi, jota ilman näytämme tuskin saavan olla riittävän vapaita, olkoonkin että kaikki muu sujuu suunnitelmien mukaisesti. Kirjoitan enemmän – ja kukaties silloin minulla on varmempaa tietoa – koko poliittisesta tilanteesta kirjeessä, jonka ajattelin antaa ystävällemme Vetukselle.” (Suom. Veli-Matti Rissanen)

Cicero muistelee kirjeensä alussa miten Brutus oli lohduttanut häntä kun hän oli menettänyt rakkaan tyttärensä Tullian vuonna 45 eaa. Nyt oli tullut hänen vuoronsa lohduttaa Brutusta. Kirjeestä ei käy ilmi, että Cicero tarkoittaisi nimenomaan Porcian kuolemaa, mutta tällainenkin tulkinta siitä on tehty – ”menetyksellesi ei ole vertaa maailmassa” ei voi olla mikään vähäpätöinen asia. Tosin on sanottu, että Porcialle ja Brutukselle olisi syntynyt poika 44 eaa. ja kuollut 43 eaa. mutta tälle ei ole ilmoitettu lähdettä antiikin teksteistä. Kirjeen päiväyksen mukaan Porcia olisi kuollut kesäkuussa 43 eaa., siis noin puoli vuotta aiemmin kuin Brutus. Ciceron ”lohdutus” on oikeastaan vain ympäripyöreää muistuttamista Brutukselle tämän omista neuvoista. Vetoaminen Brutuksen velvollisuuksiin ”kansaa” kohtaan ja että vain hän voisi turvata sille ”vapauden”, näyttäisikin paljastavan vain Ciceron oman pelon. 

Ciceron lohdutuskirje on ainoa säilynyt primaarilähde, joka muuttaisi Brutuksen ja Porcian kuolinjärjestyksen.  Lisäksi on Brutuksen Atticukselle lähettämä epäperäinen kirje. Vaikka lähteet ovat olemattomat teen oman tulkintaehdotukseni joka ehkä tukisi toisenlaista kuolinjärjestystä.

5. Brutuksen huoli Junian lapsista ja huono omatunto

Kun Ciceron lohdutuskirje on päivätty kesäkuun lopussa 43 eaa. on Brutus kirjoittanut hänelle heti heinäkuun alussa (Cic. Ad. Brut. 1.13):

”Leiri, 1. heinäkuuta 43

Brutukselta tervehdys Cicerolle

1 Muiden pelko herättää minussa huolta M. Lepiduksen suhteen. Jos hän riuhtaisee itsensä irti meistä – toivon että ihmiset ovat olleet hätiköidysti ja epäoikeutetusti epäluuloisia hänen suhteensa – pyydän hartaasti sinua Cicero, ystävyytemme ja minua kohtaan osoittamasi hyväntahtoisuuden nimessä unohtamaan, että sisareni lapset ovat Lepiduksen poikia ja pitämään minua heidän uutena isänään. Jos suot tämän minulle, et varmasti epäröi tehdä mitään heidän puolestaan. Toiset elävät erilaisessa suhteessa sukulaisiin kuin toiset, mutta minä en voi tehdä sisareni lasten puolesta mitään mikä voisi täyttää toiveeni tai velvollisuudentuntoni. Minkä huomionosoituksen kunnon miehet voisivat osoittaa minulle, jos vain ansaitsen jonkin sellaisen, tai miten minä auttaisin äitiäni, siskoani ja noita lapsia, ellei sinulle ja muulle senaatille Brutus-eno merkitse mitään kun vastassa on Lepidus-isä? (…)” (Suom. Veli-Matti Rissanen)

Ei ole varmaa onko tässä välissä kirjoitettu muita kirjeitä, mutta tämä on mielenkiintoinen. Se on hyvin henkilökohtainen, siinä ei puhuta valtion tilanteesta, ei rintamien asetelmista eikä leirielämän hankaluuksista. Brutus on huolissaan läheisistä ihmisistä. Ja näitä ovat hänen Junia -sisarensa (Junia Secunda) ja tämän lapset sekä oma äiti. Miksi hänen huomionsa on nyt kiinnittynyt sisaren lapsiin?  Luultavasti tämä liittyi siihen, että senaatti oli julistanut Lepiduksen (88–12 eaa.) valtion viholliseksi koska hän oli pelannut siellä kaksinaamaista peliä.  Myöhemmin, ehkäpä heti kirjeensä jälkeen, Brutus saakin Cicerolta vakuuttelut (Ad Brut. 1,15, 13): ”Toivottavasti saat kuulla äitisi ja sisaresi kirjeistä, miten tunnollisesti ajattelen sisaresi lapsien parasta” (Suom. Veli-Matti Rissanen). Kun nyt Brutuksen huoli on siirtynyt sisaren, itse asiassa sisarpuolen lapsiin,  tarkoittaisiko tämä, ettei Porciaa enää ollut? 

Kun tässä asetelmassa Porcia olisi kuollut aiemmin, täytyy itsemurhan syynkin siis olla toinen. Brutuksen moitekirjeen mukaan hän päätyi siihen ”sairauden takia”. Olisiko nyt niin, ettei roomalaisen hyve-etiikan ihanteisiin yksinkertaisesti riittänyt että kuuluisan suvun jäsen surmasi itsensä ”sairauden takia”? Vaikka jotkut, kuten Valerius, eivät suoranaisesti yhdistäkään Porcian itsemurhaa Brutuksen tekemään, niin isommassa kuvassa se kuitenkin aina liitetään Catoon ja Brutukseen ja siinä vertailussa se ei kuulu joukkoon. Hiilten nieleminen on toki urhoollinen teko, mutta jos se on tehty ”sairauden takia” siihen ei oikein voi yhdistää niitä stoalaisia hyveitä, joista erityisesti nuorempi Cato tunnetaan.  Haluttiinko Porcian itsemurhasta tehdä esimerkki jälkipolville  uskollisuudesta isälleen, miehelleen ja aatteelleen? Tehtiinkö siitä virallinen totuus? 

Valeriuksen ennustus: ”Sinunkin täydellisen hyveellistä rakkauden tultasi, Porcia, Marcus Caton tytär, tulevat kaikki ajat ylistämään ansaitusti ihaillen”, myös toteutui. Näet myöhäinen kirkkoisä Hieronymuskin (n. 347–420 jaa.) ”ylistää” Porcian hyveellisyyttä tähän tapaan (Epistula ad Jovianianum 1,46): ”Brutus nai Porcian joka oli neitsyt, Cato nai Marcian, joka ei ollut. Marcia juoksi välillä Hortensiuksen luo  ja välillä Caton ja pystyi elämään ilman Catoa. Porcia ei voinut elää ilman Brutusta” (Suom. Veli-Matti Rissanen). Vaikka Hieronymus tässä ironisesti vertaillen sanookin ”Porcia ei voinut elää ilman Brutusta”, hän ei hengenmiehenä tietenkään voinut viitata heidän itsemurhiinsa, vaan Porcian uskollisuuteen ja rakkauteen Brutusta kohtaan. Hieronymus julistaa Porcian hyveellisyyttä myös kommentaarissaan profeetta Sefanjan kirjaan, sen esipuheessa (Commentarii, In Sophoniam):

Mitä sanoisin Caton tyttärestä, Brutuksen puolisosta, jonka hyve oli sellainen, ettemme ihastele isän ja aviomiehen lujaluonteisuutta niin suuresti. Sekä roomalainen  että kreikkalainen historia on täynnä naisten urotekoja, ja ne vaatisivat kokonaisia kirjoja.” (Suom. Veli-Matti Rissanen)

Plutarkhos ei paljoakaan kirjoita Porcian hyveellisyydestä, mutta tämä on luettavissa hänen omista sanoistaan miehelleen partaveitsiepisodissa: ”Olen Caton tytär, Brutus, enkä ole tullut taloosi maatakseni ilotyttönä vieressäsi ja syödäkseni päivällistä kanssasi, vaan ollakseni kanssasi mukana niin iloissa kuin murheissa”.  Porcian hyveellisyys käy ilmi juuri partaveitsiepisodissa. Sen kaikuja on myös noissa Hieronymuksen sanoissa vielä vuosisatoja myöhemmin. 

Oliko Porcian itsemurha ”sairauden takia” niin arkaluontoinen aihe, että siitä vaiettiin myös kirjeenvaihdossa – tämä selittäisi Ciceron lohdutuskirjeen mitäänsanomattomuuden? Jos sen ja Brutuksen kirjeen välillä ei kirjoitettu, on kirjeiden puheenaihe täydellisesti muuttunut – keskustelu ei jatku. Sen sijaan Brutus saa Cicerolta melko pikaisen vastauksen huoliinsa Junian lasten suhteen. Näyttäisi kuin Porcian itsemurha olisi vähin äänin sivuutettu ja siirrytty muihin puheenaiheisiin. Jos taas Ciceron lohdutuskirje koskikin Brutuksen pojan kuolemaa, tästä ei olisi varmaankaan oltu yhtä vaitonaisia ja Cicerokin olisi myötäelänyt Brutuksen surussa omaa Tullia-tyttärensä kohtaloa muistaen. Siinä tapauksessa, että lohdutuskirjeessä tarkoitettiin sekä Porcian että pojan kuolemaa, on ymmärrettävää ettei Cicerokaan olisi löytänyt enää sanoja.

Brutuksen moitekirjettä voisi selittää hänen huonolla omallatunnollaan. Pian partaveitsiepisodin jälkeen pidettiin senaatin istunto, jossa Caesarin murha toteutettiin. Porcia odotti ”äärimmäisen jännityksen vallassa” uutisia. Lopulta hän sai jonkinlaisen sairaskohtauksen:

”Vihdoin hänen mielensä levottomuus kiihtyi niin, että hän menetti ruumiinsa voimat. Hän ei ehtinyt päästä vuoteelleen, vaan lyyhistyi ja jäi makaamaan keskelle lattiaa, tajuttomana, jäykkänä, kalpeana, ääntään päästämättä. Tämän nähdessään palvelijat puhkesivat äänekkäisiin valituksiin, naapureita syöksähteli oville ja pian alkoi levitä huhu, että hän muka oli kuollut. Mutta pian hän tuli tajuihinsa ja toipui palvelijainsa hoidossa. Huhu ehti Brutuksenkin korviin ja hän kuten oli luonnollista tuli järkyttyneeksi, mutta ei kuitenkaan jättänyt tovereitaan ja heidän yhteistä asiaansa eikä antanut murheen vaimostaan johtaa siihen, että olisi rientänyt kotiinsa.”

Plutarkhoksen kuvauksen mukaan Porcian sairaskohtaus on ollut raju. Olisiko nyt Brutus, joka on ollut hyvin vaikeassa valintatilanteessa,  myöhemmin tuntenut soimausta ja ikään kuin jälkikäteen  sälyttänyt moitekirjeessään vastuuta Porcian ”ystäville” saatuaan tiedon, että tämä oli ”sairauden takia” tappanut itsensä?   Kun sairaskohtaus oli Caesarin murhapäivänä, eli 15. maaliskuuta 44 eaa. on Porcian uudelleen sairastumiseen noin yhdeksän kuukautta, riippuen tietenkin siitä kuinka kauan sairastelua on kestänyt. Maaliskuun iduksen tapahtumat senaatissa ja huolestuttavat viestit kotoa ovat varmasti jääneet Brutukselle iäksi mieleen, mutta palautuneet erityisesti silloin kun hän sai tietää Porcian kuolemasta.

Menen vielä partaveitsiepisodiin. Plutarkhoskin kertoo tapauksen ja kuvailee Brutuksen reaktioita:

”Hämmästyneenä Brutus kohotti kätensä taivasta kohti ja rukoili, että jumalat antaisivat hänen suorittaa sellaisen teon, että hän osoittautuisi Porcian arvoiseksi mieheksi. Sitten hän toimitti vaimolleen tehokasta hoitoa.”

Jos asiaa tarkastellaan Brutuksen näkökulmasta, hänen saamansa tieto vaimonsa kuolemasta voisi osaltaan selittää hänen oman itsemurhansa. Tilannehan oli joka suunnalta käynyt lohduttomaksi. Kun hänen ei onnistunut sotatoimissa ”suorittaa sellaista tekoa”, jäi jäljelle vain itsemurha – se olisi ”teko” jolla ”hän osoittautuisi Porcian arvoiseksi mieheksi”. Kun Valerius esittelee Porcian tapauksen yhtenä ”puolisoiden vahvasti lujitetun keskinäisen uskollisuuden tekona”, huomioidaan siinä  ”puolisoista” vain toinen, vaikka ”uskollisuus” oli molemminpuolista, kuten Plutarkhoksen esityksestä voidaan lukea. 

6. Nikolaoksen ja Valeriuksen kertoma kuolinjärjestys jäi elämään sekundaarilähteissä

On siis kaksi säilynyttä primaarilähdettä joissa toisessa viitataan ja toisessa kerrotaan Porcian kuolemasta: Cicero ja  Valerius Maximus. Plutarkhos nojaa Brutus –elämäkerrassaan Valeriukseen. Valeriusta ei kuitenkaan voida pitää täysin luotettavana lähteenä koska hän keisarimielisyydessään suhtautui avoimen vihamielisesti Brutukseen. Pitäessään Brutusta ”isänmurhaajana”, eikö hänen olisi pidettävä Porciaa arvostelukyvyttömänä ja sokeana kun rakastaa sellaista miestä? On myös ristiriitaista, että keisarimielinen Valerius ihailee tasavaltalaista Catoa, jonka jalanjälkiä Brutuskin tavallaan seurasi. Olisiko Valerius ihaillut Brutustakin, ellei tämä olisi syyllistynyt ”isänmurhaan”? Toisaalta, jos hän on käyttänyt lähteenään Nikolaosta, olisi Brutuksen ja Porcian kuolinjärjestys jo sieltä peräisin. Ciceron lohdutuskirje on aito, mutta siitä ei käy ilmi missä asiassa hän lohduttaa Brutusta. 

Plutarkhoksen lisäksi muissakin sekundaarilähteissä kerrataan Valeriuksen tarinaa Porcian hiilten nielemisestä ja siitä, että tämä tapahtui Brutuksen kuoleman jälkeen. Näin tekevät muun muassa historioitsijat Appianos (100 -l. jaa.) ja Dion Kassios (n. 155–235 jaa.). He kertovat tapauksesta muutamalla sanalla neutraalin toteavasti. Appianoksen esitys poikkeaa niin, että hän sanoo Porcian saaneen tiedon Brutuksen kuolemasta, siten kuin hän on sen ”edellä kuvannut” – eli surmanneen itsensä. Makedonialaisen kirjailijan Polyainoksen (100 -l. jaa.) tarina Strategemata –teoksessa on jo pidempi. Siinä kuvataan sotapäälliköiden strategioita ja sotajuonia. Aihe oli hänelle tuttu koska hän oli osallistunut Parthian sotaan 162–165 jaa. Kahdeksas kirja, jossa Porcian tarina kerrotaan, kuvaa roomalaisten naisten käyttämiä sotajuonia – kytkensä on hieman erikoinen:

”Brutus yhdessä Cassiuksen kanssa taisteli Augustusta vastaan Makedoniassa, ja kärsittyään tappion surmasi itsensä. Porcia yritti ensin näännyttää itsensä nälkään. Koska kotiväki ja sukulaiset estivät sen, hän käski tuoda tulipesän kuin valmistautuakseen voitelemaan itsensä. Hän kahmaisi käsillään hiiliä ja heitti ne suuhunsa ja nielaisi ennen kuin kukaan läsnäolevista ehätti pelastamaan häntä. Niin kuoli Porcia osoitettuaan päättäväisyyttä ja urheutta kuoleman edessä sekä rakkautta puolisoaan kohtaan.” (Suom. Veli-Matti Rissanen) 

Polyainoskin kertoo partaveitsiepisodista, johon sitten liittää tämän kuvauksen Porcian kuolemasta.  Porcian tarinan mukaan ottaminen on erikoinen valinta, koska eihän hänen itsemurhansa mitenkään vaikuttanut sodan kulkuun.  Ehkä Porcian ”päättäväisyys (strategike) ja urheus kuoleman edessä”, jotka ovat sotapäälliköiden hyveitä, tekee hänestä heidän veroisensa. Näyttäisi, että Polyainoksen yksityiskohtaisemman kuvauksen tarkoitus olisi osoittaa juuri esteitä ja vastoinkäymisiä, jotka Porcia  ”päättäväisyydellään” ja oveluudellaan onnistuu voittamaan. Partaveitsiepisodi taas kertoisi ennaltavarautumisesta. Polyainoksenkin esityksestä saa vaikutelman, että Porcia tiesi Brutuksen kuolinsyyn, koska hänen oma yrityksensä kerrotaan heti seuraavassa lauseessa.  

Otan tähän vielä lopuksi epigrammirunoilija Martialiksen (n. 40–104 jaa.) Epigrammata 1.42:n:

”Kun Porcia kuuli miehensä Brutuksen kohtalosta 

ja hänen tuskansa etsi hänen ulottuviltaan pois vietyjä aseita,  

hän lausui: ”Ettekö vieläkään tiedä, että kuolemaa ei voida kieltää? 

Luulin isäni kohtalon opettaneen sen.” 

Näin hän sanoi ja nieli ahnain suin hehkuvia hiiliä. 

Menkää nyt, rasittava roskasakki, ja kieltäkää miekka!” (Suom. Antti T. Oikarinen)

Martialiksenkin mukaan Porcia tiesi Brutuksen itsemurhasta, mutta hänen versiossaan tämä rinnastaa aikeensa isänsä tekemään ratkaisuun. Martialiksella kuolema on ”kohtalo”, joka yhdistää Porcian sekä mieheensä että isäänsä. Kun isä ja aviomies olivat surmanneet itsensä, Porciaa ajoi kuolemaan ”tuska” mutta myös velvollisuus. Oman erikoisuutensa epigrammiin tuo runoilijan laittama repliikki Porcialle.  Myöhemminhän Dion Kassios käyttää hyvin samanlaista tehokeinoa ja laittaa Brutuksen viimeisinä sanoinaan huudahtamaan Herkulesta siteeraten: ”Voi sinä kurja hyve. Olit pelkkä sana. Seurasin sinua kuin olisit totta, mutta olitkin kohtalon orja!” (Suom. Antti T. Oikarinen). 

7. Nikolaoksen alkuperäinen tarina?

Koska sekundaarilähteissä on hiilien nielemistä lukuun ottamatta pieniä eroavaisuuksia painotusten ja sisällönkin osalta, on ollut jokin alkuperäistarina josta on ammennettu. Olisiko se Nikolaoksen? Tästä tarinasta jokainen on omiin tarkoituksiinsa joko lisäillyt, ottanut pois tai jättänyt kuten hiilten nielemisen. Kun kaikki osaset liitetään yhteen saadaan tällainen kertomus: Brutus tekee itsemurhan todettuaan hävinneensä sodan. Porcia saa tästä tiedon ja päättää hänkin tappaa itsensä, mutta koska teräaseet on piilotettu ja häntä pidetään silmällä, hän yrittää näännyttää itsensä nälkään. Kun tämä ei onnistu, saa hän palvelijat tuomaan tulen voidellakseen itsensä. Nopeasti hän nielee palavia hiiliä ja saa surmansa. Kaikki kirjoittajat ylistävät hänen rohkeuttaan ja rinnastavat sen isä-Catoon.

Mitä tästä on käytetty? Valerius kertoo vain Brutuksen kuolleen ja kärsineen sodassa tappion. Hän rinnastaa Porcian teon Caton itsemurhaan ja pitää tyttären tekoa jopa kunniakkaampana. Plutarkhos joka seuraa Valeriusta ei myöskään kerro selvästi, että Porcia olisi tiennyt Brutuksen surmanneen itsensä. Kumpikin sanoo, että Porciaa pidettiin silmällä. Historioitsijoista Appianos antaa ymmärtää Porcian tienneen miehensä tappaneen itsensä. Näin on Polyainoksenkin yksityiskohtaisemmassa kuvauksessa josta käy myös ilmi vaikeudet itsemurhan toteuttamisessa. Niinikään Martialis kertoo Porcian tienneen asioiden oikean laidan, mutta korostaa kohtalon puuttumista peliin. 

Sillä, tiesikö Porcia Brutuksen tehneen itsemurhan, ei näyttäisi sekundaarilähteissä olleen suurtakaan merkitystä, paitsi ehkä Valeriuksella oli omat syynsä siitä vaieta. Useimmin Porcian itsemurha rinnastetaan kuitenkin Caton tekemään. Kun muilla Porcian hiilten nieleminen näyttäisi olleen äkillinen  – ehkä äkkipikainenkin ratkaisu, Polyainoksella siinä on hänen teoksensa tarkoitusperiä silmällä pitäen enemmän strategista suunnittelua. Se tuo siihen myös ajallista kestoa – kaikki ei käynytkään niin nopeasti. 

Kiitokset Antti Lampiselle, Antti T. Oikariselle ja Veli-Matti Rissaselle!

Lähteet ja kirjallisuus:

Cicero, Marcus Tullius (2021) Kirjeitä    Vuodet valtiomiehenä. Suom. Veli-Matti Rissanen. Tallinna: Gaudeamus.

Heikkinen, Antero (2009) Vallan tulkit   Historiallinen ajattelu Euroopassa antiikin päivinä ja varhaiskeskiajalla (n. 500 eKr.–1000 jKr.). Helsinki: SKS.

Kailaheimo, Markku (2016) Brutuksesta      Stoalaisesseitä. Tampere: Kirjokansi.

Plutarkhos (1989) Kuuluisien miesten elämäkertoja. Suom. Kalle Suuronen. Helsinki: WSOY.

Katso myös