FM Severi Hämäri puolustaa näkemystä, että arvot näkyvät vain teoissa, sekä kehottaa aktivismiin paitsi luonnon niin myös sivistyksen ja sivistysyliopiston puolesta.
Osallistuin helmikuussa vuonna 2003 suureen sodan vastaiseen mielenosoitukseen, kun Yhdysvallat valmistautuivat hyökkäämään Irakiin. 15. helmikuuta marssilla oli Helsingissä 15 000 ja maailmanlaajuisesti noin 11,5 miljoonaa. Vaikka sää muistaakseni suosi mielenosoittamista, niin vuonna 2003 maailma näytti silti, että 90-luvun lupaus tulevasta, demokraattisemmasta maailmasta rakoili. Nyt olemme katsoneet pari vuosikymmentä railojen kasvua.
Rautatientorilla kokoontunutta rauhanmielenosoitusta vastustamaan oli saapunut yksittäinen skini, joka katsoi väkijoukkoa rautatieaseman portailta. Tämä herätti ajattelemaan, että ihmisen todelliset arvot mitataan sen mukaan, miten hän toimii.
Kysyy rohkeutta tulla yksin ajamaan asiaa, joka on vastoin väkimassojen mielipidettä. Ihailin siinä hetkessä tuota yksittäistä skiniä, vaikka koin valtavaa ristiriitaa siitä, että hänen arvonsa olivat siinä hetkessä täysin vastoin sitä, mitä itse yritin edustaa. Minä en tarvinnut rohkeutta ollessani väkimassan mukana. Siloitinko vain omia huoliani kuvittelemalla, että olin tehnyt jotain arvokasta.
Massamielenosoitukseen osallistuminen tuntui jälkikäteen harvinaisen voimattomalta. Sillä ei ollut Irakin sodan kulkuun juuri vaikutusta. Hyökkäys alkoi 20. maaliskuuta, Saddam Hussein vangittiin 13. joulukuuta sekä teloitettiin kaksi vuotta myöhemmin. Hussein oli hirmuhallitsija ja uhka naapurivaltioilleen sekä omalle kansalleen. Kuolemantuomiota vastustavakaan ei voinut juuri jäädä häntä kaipaamaan – vaikka kuinka olisi ennemmin toivonut hänen mieluummin istuvan vankilassa lopun ikäänsä.
Sodan seuraukset olivat tiedossa jo ennakkoon: pitkä miehitys, miehittäjien väärinkäytökset, valtatyhjiö, sisällissota, pakolaisaalto, radikalisaatio, alueen epävakauden lisääntyminen sekä uudet brutaalit konfliktit sekä sotaan osallistuneiden traumatisoituminen ja yhdysvalttalaisjoukkojen kanssa yhteistyötä tehneiden paikallisten tulkkien joutuminen limboon kahden maan väliin, joista kumpikaan ei heitä enää vaikuttanut pois haluavan. Näiden takia olimme osoittamassa mieltä. Näistä halusimme valistaa ja levittää tietoa. Vuoden 2015 pakolaistilanne, ja vieläkin Kreikassa sekä Turkissa seisahtuneet elämät pakolaisleireillä ovat myös osin 2003 alkaneen sodan seurausta. Tämä pistää kysymään kylmäävän kysymyksen: Miksi silloin ei kuunneltu, kun me huusimme yhteen ääneen?
***
Aktivismi puhkeaa epätoivosta, ahdistuksesta, huolesta. Ja se puhkeaa kukkaan monessa muodossa ja moniin suuntiin – ja varsinkin tietoa ja tietoisuutta levittävä nettiaktivismi näyttää kääntyvän hyviä aikomuksiaan vastaan nopeammin kuin kymmensormijärjestelmään tottunut ehtii kirjoittamaan j’accuse. Tämän saattoi huomata syksyllä 2021 kun tiederahoituksen leikkausuhasta liikkeelle lähtenyt keskustelu yltyi polarisoituneeksi huuteluksi somessa tiettyjen toimittajien ja tutkijoiden välillä. Mutta palaan tähän tuonnempana.
Mitä jos yhtä pandemiaa ja ilmastonkäristymistä ei oteta huomioon, niin monilla mittareilla maailma vaikuttaa yksilöiden näkökulmasta paremmalta kuin koskaan. Samalla silti monien silmissä kehitys näyttää kääntyneen huonompaan suuntaan asioissa, joiden suhteen – pandemiaan tai ilmastonkäristymiseen verratessa – ei ehkä tarvitsisi niin huolta kantaa edes. Ihmiset tarttuvat siihen, mitä heillä on ja tuudittautuvan uneen puristaen palkkaotteitaan, pankkitilejään, sometilejään, eläkekertymiään. Se mikä on saavutettu, siitä on pidettävä.
Akateemisesta moraalifilosofiasta saa kuvan, että arvot ohjaavat toimintaamme. Väitän, että asia on toisin päin. Toimintamme kertovat arvoistamme. Ei nimittäin ole niin väliä sillä, mitä ihminen tekisi hypoteettisessa tilanteessa, kun kuvitteellinen raitiovaunu kulkee vääjäämättä kohti kuvitteellisia ihmisiä johtaen heidän kuvitteelliseen kuolemaansa. Sillä on merkitystä, mitä teemme tässä todellisuudessa, näillä tiedoilla. Se näyttää meidän arvomme.
Ruotsalaisen tietokirjailijan Sven Lindqvist (1932-2019) sanojen mukaan tieto ei riitä. Meillä on riittävästi tietoa. “Meiltä puuttuu rohkeutta käsittää mitä me tiedämme ja tehdä johtopäätökset.”, hän kirjoittaa teoksessaan Tappakaa ne saatanat.
Väitän siis, että meillä ei ole sellaisia arvoja, joita emme ole valmiit puolustamaan. Aristoteles (384-322 eaa) toteaa Runousopissa: “Onnellisuus ja onneton kohtalo perustuvat toimintaan, ja päämäärä elämässä on tietynlainen toiminta, ei tietynlainen oleminen. Ihmiset ovat tietynlaisia luonteensa perusteella, tekojensa perusteella he taas tulevat onnellisiksi tai onnettomiksi.” (1450a 17-20). Tragedia on toimintaa ja toiminnassa näkyvät ne valinnat, joita olemme tehneet. Voimme selitellä, voimme tyydyttää itseämme puheella. Mutta lopulta meidät arvioidaan tekojemme kautta.
Ongelma ei siis ole se, ettemmekö puhuisi ja selittäisi arvojamme auki, levittäisi tietoa niistä. Kosiskelisi toisia mukaan ja arvostelisi toisia erimielisyydestä. Meiltä suorastaan aktiivisesti kysellään meidän arvoista erilaisissa kulutustutkimuksissa, poliittisissa selvityksissä, kannatusmittauksissa. Ja näitä kyselyihin pohjaavia arvotutkimuksia julkaistaan sekä niistä uutisoidaan runsaasti. Niiden pohjalta nähdään minkälaisia muutoksia kansalaisten “arvoilmapiirissä” on, ja ovathan ne kovin kiinnostavia. Mutta ne kertovat vain siitä, mikä on ihmisen oma arvio omista arvoistaan – usein idealisoitu sellainen.
Ongelma nimittäin on, että emme käy rohkeasti ymmärtämään mitä arvoja toimintamme ilmaisee ja vedä siitä rohkeita johtopäätöksiä. Henry David Thoreau (1817-1862) kutsui kansalaistottelemattomuutta velvollisuudeksi tilanteessa, jossa valtio toimii vastoin arvojamme: “Ainoa velvollisuus jonka olen oikeutettu olettamaan on velvollisuus toimia oikein.”
Ei tarvitse edes kysyä, miten jälkipolvet tulevat arvioimaan sinun arvosi. Mitä itse sanoisit, jos katsoisit elämääsi kuin näytelmää?
***
Ihmisten ollessa eristyksissä maaliskuusta 2020 pitkälle -21 kevättä oli hyvin aikaa vetää herneitä sieraimiin toisten toiminnasta. Kaksi ryhmää joutuivat erityisen arvostelun kohteeksi kansalaistottelemattomuudesta: Elokapina sekä Koronaprotestoijat.
Elokapinan mielenosoitus lauantaipäivän iltana 3. lokakuuta kärjistyi poliisin voimankäyttöön Helsingin kaisaniemessä kadun avaamiseksi sille istuneista mielenosoittajista. Kaasusumutteen käyttö rauhanomaisesti käyttäytyviä mielenosoittajia vastaan herätti suurta pahennusta. Mutta saivat poliisit myös kehuja (luonnollisesti sosiaalisessa mediassa) “rehdistä ja asianmukaisesta” toiminnasta “väärin käyttäytyneitä” nuoria kohtaan.
Koronaprotestoijien mielenilmaisu 20.3. 2021 kokosi satoja ihmisiä tiiviiseen mielenosoitukseen Helsingin kansalaistorille. Poliisi yritti neuvotella mielenosoittajia hajaantumaan, mutta epäonnistui ja lannistui. Jälleen poliisin toiminta sai moitetta: verrattuna Elokapinallisiin jotka vähän haittasivat liikenteen sujumista, koronaprotestoijjat vaaransivat oman, läheistensä sekä täysin tuntemattomien terveyden tarjoamalla epäuskollaan koronavirukselle mahdollisuuden matkustaa ihmisestä toiseen.
Mitä mieltä näistä kahdesta porukasta onkaan, ei voi olla sanomatta, etteikö heidän toimintansa ilmaise arvoja. Elokapinan toiminta ilmaisee heidän huoltaan ja hätäänsä ekologisesta kriisistä, josta meillä kaikilla (lukuun ottamatta niitä, joilla on setelitukot korvissaan) on tietoa – tietoa jota me muut emme rohkeasti ymmärrä tai vedä siitä johtopäätöksiä.
Koronaprotestoijat vetävät myös rohkeasti johtopäätöksiä. Ongelma näyttää kuitenkin olevan, että johtopäätökset eivät nojaa tietoon.
***
Mitä johtopäätöksiä tavallisen kansalaisen arvoista on tehtävissä? Kulutustrendit kertovat meille paljon todellisista arvoista: Vuonna 2018 Tilastokeskus kertoi suomalaisten kulutuksen muuttuneen entistä samanlaisemmaksi kaikissa väestöryhmissä ja rasvankäytön sekä tupakoinnin vähentyneen. Tämän lisäksi omistusautojen määrä oli kasvanut ja vapaa-ajan rahankäytön lisääntyneen.
WWF:n mukaan suomalaiset kuluttivat jokainen kuin heillä olisi neljä henkilökohtaista maapalloa käytössään (tarkoittaen: jos jokainen maailman asukas käyttäytyisi kuin suomalainen, olisimme syvällä rotkon pohjalla). Joidenkin arvioiden mukaan esimerkiksi pelkästään vaatteita tällä planeetalla on jo useamman sukupolven tarpeisiin. Vaateteollisuus voitaisiin pysäyttää vuosikymmeniksi vaatteiden siltikään loppuisi kesken.
Köyhyystutkija, sosiologisen taloustieteen klassikko John Kenneth Galbraith (1908-2006) totesi teoksessaan The Affluent Society vuodelta 1958, että länsimainen sosiaalinen, poliittinen ja taloudellinen järjestelmä on rakennettu jatkuvan puutteen maailmaa varten, ja siksi siinä on sisäänrakentuneina suuria ongelmia. Esimerkiksi järjestelmä näyttää joutuvan ongelmiin aina kun kasvu pysähtyy. Tämä on erittäin hyvä ominaisuus, jos elämme jatkuvassa puutteessa, koska kasvulla on mahdollisuus jossakin pisteessä helpottaa puutetta. Mutta jos kaikkea on enemmän kuin tarpeeksi, kasvu – varsinkin kulutuksen kasvu – muuttuu ongelmaksi. Järjestelmään ei ole rakennettu turvaventtiiliä, joka mahdollistaisi yhteiskunnallisen vakauden ilman jatkuvaa kasvua.
Poliitikot puhuvat mielellään siitä, että kasvu voidaan irroittaa luonnonvarojen kulutuksesta. Suomalaisen poikkitieteellisen Bios-tutkimusryhmän mukaan tämän onnistumisesta ei ole tieteellistä näyttöä. Tällä hetkellä näyttää siis siltä, että ainoa tunnettu tehokas keino päästä luonnonvarojen kulutuksessa alaspäin on vähentää luonnonvarojen kulutusta. Käytännössä hyväksyä se, että talous todennäköisesti pienenee. (Tällöin vaurauden tunne täytyy osata löytää toisaalta, kuten Maria Joutsenvirta ja Arto O. Salonen ovat kirjoittaneet.)
Galbraith ennakoi, että talouden pieneneminen on poliittinen mahdottomuus: Ihmiset nousevat vastustamaan sitä ja taloutta pienentävät poliitikot poistetaan joko vaaleilla tai väkivalloin vallasta. Voisi vaikka kuvitella turpeentuottajien ajavan kaupunkeihin ja tukkivan niiden toiminnan rekoilla – sekä äänestäjien siirtyvän kannattamaan savupiippupopulismia. Uhka ja pelko oman aseman menetyksestä, työn ja identiteetin katoamisesta, radikalisoi Anu Kantolan mukaan suomalaisia tälläkin hetkellä.
***
Nykytilanne kysyy ihmisiltä valmiutta puolustaa arvojaan. Niitä ei ole, jos niitä ei omassa toiminnassaan näytä. Toimintaa voi olla se, että korjaa vaatteitaan ja käyttää korjattuja vaatteita. Sitä että käyttää digitaaliset laitteet loppuun asti ennen uusien ostamista. Sitä, että tapaa ystäviään ja sukulaisiaan ulkomaanmatkojen sijaan. Sitä, että harrastaa itseään kehittäviä asioita – itselleen sopivalla tavalla, oli se sitten lukemista, liikuntaa, maalaamista, konsertteja, soittamista tai vapaaehtoistyötä yksinäisten parissa. Arvojen näyttäminen voi olla myös poliittista aktivismia puolueiden sisällä, osallistumista kansalaisraateihin, tai mielenilmauksia sekä kansalaistottelamattomuutta.
Kun kyse on tärkeästä asiasta, elämän ehdoista tai vapaudesta, strategiset, hyvin suunnitellut väkivallattoman vastarinnan kampanjat ovat toimineet yhteiskunnallisessa muutoksessa yllättävän hyvin, kirjoittavat asiaa tutkineet Erica Chenoweth ja Maria J. Stephan. Tämä on hyvä muistaa keski-ikäisen mukavuudenhaluisuuden keskellä. Omia arvoja kannattaa puolustaa.
Jos mielenilmaiseminen vaikuttaa nololta, eikä siksi seiso arvojensa takana, on nolaantumisen pelko, kasvojen säilyttäminen, suurempi arvo kuin muut arvot.
Konfliktit ovat osa ihmisen elämää ja yhteiskuntaa – ja niiden rakentava ratkaiseminen ei tapahdu sillä, että vaikenee. Ne on tuotava näkyviksi ja aktiivisesti etsittävä väkivallattomia keinoja ratkaisuihin, joita löytyy esimerkiksi Miriam Attiaksen ja Jonna Kangasojan kirjoituksia lukemalla.
***
Esimerkiksi kulttuuri, kasvatus, tiede – nämä joutuvat helpoimmin maksamaan sen, että talous nykii vaikka niihin kohdistuvat leikkaukset ovat hölmöläisen säästöä. Tämä on yhteiskunnassamme hiljainen konflikti, joka palaa kituliaan kytien kuin ojitettu turvesuo kesähelteellä. Tulevat sukupolvet maksavat sen velan, jonka kulttuuriin, kasvatukseen ja tieteeseen kohdistuva leikkaus tuottaa. Lisäksi kulttuuri, kasvatus ja tiede kuluttavat luonnonvaroja hyvin vähän verrattuna siihen, miten paljon ne tuottavat.
Sen sijaan, että juhlapuheissa poliitikot puhuisivat sivistyksen arvosta, tehtäisiin sivistynyttä ja kestävää politiikkaa. Jos näin ei käy, tarvitsemme sivistynyttä väkivallatonta vastarintaa arvojemme osoittamiseksi – niin kulttuurin, kasvatuksen, tieteen kuin ympäristön puolesta!
Niin nuoret aktivistit kuin vanhemmat, joista saattaa tuntua vähän nololta olla aktivisti, tarvitsevat kasvatusta kansalaisuuteen sekä arvojensa osoittamiseen teoillaan. Tarvitsemme esimerkkejä, kokemusten vaihtoa, sekä kykyä vetää johtopäätöksiä ja toimia rohkeasti. On opittava näkemään mahdollisuudet ja opittava tuntemaan velvollisuus tarttua niihin.
Sillä selvästikin aivan liian harvoin kulttuuriväki, kasvattajat tai tieteentekijät ajavat rekoilla pääkaupunkiin tukkiakseen liikenteen. Kulttuuriväki osaa tehdä kertakaikkiaan upean performanssin, kuten 3.6. 2021 järjestetty Korona-ajan kohtelun protestoinnin. Mustiin asuihin pukeutuneet ihmiset asettuivat tuhatpäisenä joukkona täyttäen dramaattisesti Kansalaistorin Eduskunnan edessä koronaturvallisesti.
Mutta silti on vaikea nähdä, että tällainen toiminta riittää. Professorit ja tutkijat ovat uhanneet lakoilla, lakkoilleet ja protestoineet. Ja Tampereen yliopisto leikkaa silti jälleen tukihenkilöstöä. Protestit eivät muodosta pelkoa. Kukaan ei uskoisi professorikunnan aloittavan esimerkiksi lakkoa niin, että koko maassa jäisivät korkeakouluvalinnat väliin, ja ikäluokka nuoria päätyisi ainakin toviksi työttömyyskortistoon. Tällaista vääntövoimaa ei nähdä – eikä sitä siis pelätä.
Sen sijaan kun Elokapina pysäytti liikenteen Mannerheimintiellä muutamaksi päiväksi kesäkuussa 2021 Eduskuntatalon edessä, tuntui kuin koko maa olisi hetkeksi seisahtunut. (Ja pelotti joitain tahoja niin, että johti jopa keskusteluun mielenosoitusoikeuden rajoittamisesta.) Poliisi lopulta otti kiinni 117 kansalaistottelematonta mielenosoittajaa.
Tukihenkilöstön katoaminen yliopistosta on absurdi teko, jolla halvaannutetaan tutkimus ja opetus. Tästä saa poikkeuksellisen hyvän kuvan Juha Jokelan Kansallisteatterille tekemästä näytelmästä Dosentit, tai vielä lyhyemmässä muodossa Helsingin sanomien Jaakko Lyytisen näytelmää käsittelevästä osuvasta kolumnista. Mitä tiukoille ajetut tutkijat jaksavat enää tehdä?
***
Palatkaamme polarisoituneeseen somehuuteluun syksyllä 2021 toimittajien ja tutkijoiden välillä. Kieltämättä eräät toimittajat nostivat korostetun tarkoitushakuiselta vaikuttaen erään Suomen akatemian rahoittaman tutkimuksen tikunnokkaan. He halusivat “herättää keskustelua” ja “kysyä tutkimusrhaoituksesta” sekä saada vastauksen siihen, mitä “hyötyä” tällaisesta tutkimuksesta on. Vääntäminen heidän kanssaan paljastui hyvin nopeasti turhaksi, sillä kysyjille ei mikään vastaus kelvannut. Kysymys ei nimittäin ollut kysymys. Se oli väite, joka nojasi niin syvään tietämättömyyteen, että kysyjä ei vaikuttanut edes olevan siitä tietoinen.
Reagointi keskusteluun oli kahtalainen. Toisaalta osa tutkijoista käynnisti rakentavan #minätutkin kampanjan Twitterissä, jossa tuhannet suomalaiset tutkijat kertoivat lyhyesti ja ytimekkäästi tutkimuksestaan. Tämä on arvokasta itsessään ja varmasti luo uusia verkostoja tutkijoiden välille. Kyse oli identiteetin luomisesta ja vahvistamisesta.
Toisaalta osa tutkijoista jatkoivat pitkään raivoamista. Eräs nimeltämainitsematon nimitteli, nolasi, mollasi ja pitkällisesti pahekusui sekä alun perin huonolla asenteella tutkijoita ja tiedettä tarkastelleet toimittajat kuin lähes kaikki muutkin toimittajat, jotka jollakin tavalla ottivat keskusteluun kantaa. Hän myös kyseenalaisti kysyttäessä lehdistön ja erityisesti keltaisen lehdistön olemassaolon tarkoituksen ja agendan. Ja siinä sitten löytyi ympäriltä ryhmä tutkijoita, jotka tykkäsivät tästä tykityksestä ja jakoivat sitä eteen päin. Tätä on vaikea pitää kovin rakentavana lähestymistapana.
Mutta oli reaktio sitten rakentava tai hajoittava, se tapahtui vain sosiaalisessa mediassa. Se ei muodostanut pelotetta kuin ehkä joillekin yksittäisille ihmisille, jotka eivät halua someraivoajia fiidiinsä. Se oli vain puhetta arvoista, ei niiden näyttämistä – ei toimintaa. Lech Wałęsa ja koko 70- ja 80-lukujen Solidaarisuusliike nauraisi partaansa moiselle. Muutos saadaan aikaan, isokin muutos, sellainen Neuvostoliiton sortokoineiston murenemisen kokoinen, kun ollaan valmiita seisomaan sanojen takana ja toimimaan niiden mukaisesti.
***
Kansainvälinen trendi ei tällä hetkellä suosi sivistysyliopiston ja kulttuurialan tulevaisuutta, vaikka samaan aikaan työ ja tuottavuus näyttää nojaavan kasvavassa määrin juuri osaamiseen ja kulttuurituotteisiin. (Tästä trendistä esimerkiksi löytyy Esa Väliverrosen ja Kai Ekholmin toimittamasta teoksesta Tieteen vapaus & tutkijan sananvapaus). Kääntyykö trendi? Kuka tietää ketä seuraavan hallituksen ministerinsalkkuja kantaa? Demokratia on tasan niin sivistynyt kuin sivistyksen puolustajat ovat valmiita siitä tekemään.
Sivistys ei ole oman tietämyksen älyn osoittamista itselleen toisten tietämättömyyden ja osaamattomuuden paljastamisella sosiaalisessa mediassa. Sivistys on toimintaa. Tarttumalla kaikkiin niihin taitoihin, tietoihin, rohkeisiin johtopäätöksiin ja tekoihin, joita meillä käytössämme, pystymme muuttamaan tulevaisuuden suuntaa. Tiedämme mikä toimii ja mikä ei. On aika herätä ja vetää johtopäätökset.
Seuraavalla marssilla en nimittäin toivoisi olevani kateellinen siitä, miten paljon voimakkaamman kannanoton yksittäinen vastamielenosoittava skini pystyy luomaan.
Lähteet:
Aristoteles: Teokset IX, Retoriikka, Runousoppi, Gaudeamus 1997. (Runousopin suomentanut Paavo Hohti).
Attias, Miriam: Identiteetit, konfliktit ja sovittelu, THL 2020.
Attias, Miriam ja Jonna Kangasoja (toim.): Me ja ne, Välineitä vastakkainasettelujen aikaan, Into 2020.
Chenoweth, Erica ja Maria J. Stephan: Why Civil Resistance Works, The Strategic Logic of Nonviolent Conflict, Columbia University Press, 2011.
Galbraith, John Kenneth: Affluent Society, Houghton Mifflin, 1958.
Joutsenvirta, Maria ja Arto O. Salonen, Sivistys vaurautena, Radikaalisti, mutta lempeästi kohti kestävää yhteiskuntaa, Basam books, 2020.
Lindqvist, Sven: Tappakaa ne saatanat, Into, 2015 (suom. A Tiusanen).
Henry David Thoreau: Walden and On the Duty of Civil Disobedience, Holt, Rhinehart and Winston, 1948.
Vadén, T, V. Lähde, A. Majava, P. Järvensivu, T. Toivanen, E. Hakala, J.T. Eronen:
“Decoupling for ecological sustainability: A categorisation and review of research literature”, Environmental Science & Policy, Volume 112, 2020.
Väliverronen, Esa & Kai Ekholm (toim.): Tieteen vapaus & tutkijan sananvapaus, Vastapaino, 2020.
Rauhanmarssijat liikkeellä eri puolilla maailmaa, MTV 16.2. 2003. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/rauhanmarssijat-liikkeella-eri-puolilla-maailmaa/1989132 (noudettu 29.4. 2021).
Elokapinan mielenosoituksessa sumutetuista 14 on tehnyt rikosilmoituksen poliisin toiminnasta – osan mukaan heille ei annettu edes vettä, Yle 9.10.2020. https://yle.fi/uutiset/3-11587701 (noudettu 29.4. 2021).
Helsingin poliisi aloittaa esitutkinnan koronarajoituksia vastustaneesta mielenilmauksesta – maailmalla tuhannet osoittivat mieltään, Yle 20.3.2021. https://yle.fi/uutiset/3-11845706 (noudettu 29.4. 2021).
Video: Näin turpeentuottajien rekkakulkue tukki Helsingin keskustan, Ilta-Sanomat 30.4. 2021 https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007950059.html (noudettu 5.5. 2021).
Kulttuuri- ja tapahtuma-ala osoitti mieltään epäreiluksi kokemaansa koronakohtelua vastaan Eduskuntatalon edessä, HS, 2.6. 2021 https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000008020204.html (noudettu 19.9. 2021).
Elokapinan mielenosoittajat kertovat epäasiallisesta kohtelusta putkayönä – Poliisi: ”Ei säilöönottotilassa ole hotellitason majoitusta”, Yle, 22.6. 2021 https://yle.fi/uutiset/3-11993328 (noudettu 19.9. 2021).
Poliisijohtajan raju ehdotus: Pitäisikö Mannerheimintiellä kieltää mielenosoitukset? ”Löytyyhän sitä Eduskuntatalon edustaa ja Kansalaistoria”, Yle, 22.6. 2021 https://yle.fi/uutiset/3-11992013 (noudettu 19.9. 2021).
Tutkijat joutuivat someryöpytykseen, ja nyt Itä-Suomen yliopiston rehtori jyrähtää ryöpyttäjille: ”Kaikki meillä tehtävä tutkimus on arvokasta”, Yle, 6.9. 2021 https://yle.fi/uutiset/3-12087357 (noudettu 19.9. 2021).
Tampereen yliopisto aloittaa yt-neuvottelut – koskee 1 100:aa henkilöä, vähennystarve 215 henkilötyövuotta, Aamulehti, 13.9. 2021 https://www.aamulehti.fi/tampere/art-2000008260804.html (noudettu 19.9. 2021).
Temppeleistä tuli tehtaita, Jaakko Lyytinen, HS, 19.9. 2021 https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000008270934.html (noudettu 19.9. 2021).
Nurmela, Juha: “Suomalaisten kulutus on samankaltaistunut”, Tilastokeskus 14.3.2018 https://www.tilastokeskus.fi/tietotrendit/artikkelit/2018/suomalaisten-kulutus-on-samankaltaistunut/ (noudettu 5.5. 2021).
“Ylikulutus”, WWF, https://wwf.fi/uhat/ylikulutus/ (noudettu 5.5. 2021).
Kontula, Anu: “Uhka oman ammatin menettämisestä radikalisoi, ja se näkyy myös Suomen nykytodellisuudessa”, Helsingin Sanomat, 18.5. 2021. https://www.hs.fi/mielipide/art-2000007982012.html (noudettu 18.5. 2021).
