FM Severi Hämäri pohtii lyhytesseessään itänaapurimme tilaa, ja haikailee maailman perään jossa imperialistinen ajattelu on saateltu haudan lepoon.
Imperialistisen ajattelumaailman murros kesti läntisessä Euroopassa kauan, suuren osan 1900-lukua.
Sen jäänteitä elää vielä jossain piireissä. Ja varjo on synkkä, osin vielä haavat avonaisia. Imperialistinen ajattelu näkee toiset kansat alempiarvoisina, kuin luonnonvarana, vähemmän kuin ihmisinä. Hallitsevien maiden asukkaat kuvittelevat itsensä ikään kuin lapsia kasvattavina aikuisina, joilla oli paitsi oikeus niin suorastaan velvollisuus kovalla kädellä ohjata “oppimattomia”, “sivistymättömiä” – jopa kuolettavin rangaistuksin. Hehän vain hyväntahtoisesti tuovat parempaa kulttuuria heikommille ja huonommilla.
Kuitenkin muiden ohessa niin Britannia, Turkki, Itävalta, Espanja, Portugali, Belgia, Alankomaat ovat joutuneet ymmärtämään, että heillä ei ole oikeutta alistaa muita kansoja vasten näiden tahtoa.
Muutos tapahtui paikallisten urhealla vastustuksella kolonnialistista sortoa vastaan. Ja se tapahtui Länsi-Euroopan kansalaisten heräämisenä ihmisoikeusrikoksiin, joita heidän nimissään tehtiin.
Venäjällä tämä ajattelumaailman murros ei ole vielä kunnolla alkanut.
Väitän, että Venäjän virallinen linja näkee heidän vain tuovan sivistystä ja valoa maailmaan ja että tämän saman harhan on omaksunut aivan liian moni. Venäläinen kulttuuri nähdään parempana kuin muu – ja kulttuurillinen ylimielisyys tulee syvältä Venäjän ongelmallisesta suhteesta paitsi koko maailmaan niin omaan identiteettiin.
Venäjän virallinen ylimielisyys ei koske vain Ukrainaa ja muita entisiä Neuvosto-tasavaltoja.
Venäjän federaation heikossa asemassa olevia kansoja alistetaan taloudellisesti ja kulttuurillisesti. Monasti näiden kansojen nuorilla miehillä ainoan mahdollisuuden edetä elämässä muodostaa Venäjän surullisen kuuluisa palkka-armeija. Ja aina voi edetä siihen pisteeseen, että saa kuolla turhassa, typerässä ideologian ajamassa sodassa kaukana kotoa.
Sotarikosten ja hirveyksien pulputessa silmille tämä sorrettujen joukko näyttäytyy hirviönä, örkkilaumana. Mutta kyse on siitä, että oma, sukupolvien ajan jatkunut alistaminen ja kaltoinkohtelu laitetaan kiertoon eksponentiaalisesti. Tämä ei oikeuta heidän rikoksiaan, mutta paljastaa kuinka synkkä onkaan Venäjän hallinnon sekä venäläisen kulttuurin alennustila. Euraasian suurimman maan hienoimpiin kuuluvat paikalliset kulttuurit, niin avaarit, darginit, tuvaanit, burjaatit, tsetseenit kuin osseetit, on suorastaan ruoskittu surkeiksi roistojoukoiksi, jotta isovenäläinen kulttuuri saisi kukoistaa.
Tämä ei ole 2000-lukua, vaan suorastaan kahden vuosituhannen takaa. Rooman imperiumi usutti alistamiaan kansoja toistensa kimppuun, jotta nämä tuhoavat toisensa roomalaisen kulttuurisen ylimielisyyden nimissä. Jos Venäjä on kolmas Rooma, se on sitä “Rooman” käsitteen synkimmässä mielessä.
Moskovan ja Pietarin nuoret eivät juuri sotaan joudu. He, näiden Venäjän ”ydinalueiden asukkaat”, voivat suhtautua siihen asiana, jota joko kannattavat tai eivät ainakaan ääneen vastusta. Ne jotka vastustavat, vaiennetaan, vangitaan tai ajetaan maanpakoon Jerevan kaupunkiin Armeniaan ”epävenäläisinä”, jonne pystyy vielä matkustamaan suoralla lennolla Moskovasta.
Venäläistä oppositiota on tuettava ja sieltä pakenevia kulttuurivaikuttajia autettava. Mutta heidänkin on aika ymmärtää: Venäläiset emigrantit eivät ole sen enempää parempia kuin huonompia kuin ketkään muutkaan. Niin kauan kuin Venäläistä kulttuuria pidetään muita parempana – olemme aina vain imperialismin pimeässä sydämessä.
Miten Putin voi oikeuttaa itselleen kymmenien tuhansien Siperian, Kaukasuksen ja Kauko-Idän köyhistä kylistä tulleiden nuorten miesten kuolemat muuta kuin näkemällä heidät paitsi ukrainalaisten kuin myös muiden Venäjän imperiumin aikanaan alistamien kansojen – valkovenäläisten, kazakkien, moldovalaisten, georgialaisten, liettualaisten, latvialaisten, sekä eestiläisten – tavoin turhina, alempiarvoisina, uhrattavina?
Surkea sota.
Imperialistisen ajattelumallin on aika päättyä. Venäjän venäläiset eivät ole muita parempia, vaikka kuinka Putin hourekuvissaan niin hokee ja kansalla ei ole vaihtoehtoa kuin kuunnella. Ja kuunnella innokkain korvin – sillä hourekuvat puhuvat venäläisten ylivoimaisesta suuruudesta, harhaisesta kulttuurisesta mahdista.