Elli Akrén-Ebbe on filosofi ja psykoterapeutti, joka toimii filosofisena praktikkona ja kouluttajana. Akrén-Ebbe tarjoaa lyhyen raportin ja matkakertomuksen Filosofisen praktiikan 12. konferenssista Reyjavikissa.
Keskustelulla ja rauhanomaisella yhteistoiminnalla on Islannissa tuhatvuotiset perinteet, siksi olikin sopivaa, että Filosofisen praktiikan 12. Pohjoismaisen konferenssin aihe Reyjavikissa 23.-24.5.2026 oli rauha.
Rauha alkaa ajatuksesta. Rauhan saavuttaminen vaatii rauhan idean. Rauhan ideaa pidetään yllä myös sodan aikana, kiteytettiin Islannissa pidetyssä filosofisen praktiikan konferenssissa. Eurooppalaiset ovat pitäneet rauhan ajatusta elossa läpi sotaisan historian, käytäntö on ollut toista. Pisin rauhanaika on edelleen Rooman rauha eli Pax Romana (27 eKr.-180 jKr.), joka kesti noin 200 vuotta. Rauhan idea oli kuitenkin syntynyt Euroopassa jo ennen Rooman valtakuntaa. Antiikin kreikkalaisten “yhteinen rauha” (koine eirene) oli pyrkimys kaupunkivaltioiden väliseen rauhaan ja suvereniteettiin. Yhteinen rauha rikkoutui Kreikassa useisiin sotiin, mutta Islannissa rauha on säilynyt pidempään.
Islannin maaperällä ei ole sodittu lähes tuhanteen vuoteen. Oikeastaan jääkauden jälkeisen rauhan on katkaissut ainoastaan 1200-luvulla käyty sisällissota, jota ei estänyt edes maailman vanhin toiminnassa oleva, vuonna 920 perustettu parlamentti (albingi, altinget). Lopulta sotimisen heikentämä Islanti joutui Norjan kruunun alle vuonna 1262 ja vuonna 1380 Islannista tuli Kalmarin unionin myötä osa Tanska- Norja kuningaskuntaa. Islanti on liittojen kautta koko ajan ollut osa Pohjolaa ja Eurooppaa, mutta Euroopan sodat eivät ole yltäneet Islannin maaperälle, edes uskonsotien ja 1600-luvun valtakamppailujen aikana. Rauhanomaisesti Islanti myös sai itsemääräämisoikeuden vuonna 1843, sekä itsenäisyyden vuonna 1904, vaikka säilyi edelleen valtioliitossa Tanskan kanssa. Toisen maailmansodan aikana Tanska ja Norja joutuivat Saksan miehittämiksi, mutta Islantia ei miehitetty. Suurimman osan historiastaan, vuonna 1944 lopullisesti itsenäistynyt maa, on siis elänyt rauhassa. Rauhan näyttämöksi se valikoitui myös vuonna 1986. Tuolloin Reykjavikissa, pienessä valkoisessa talossa Atlantin rannalla, päättyi kylmä sota.
Valkoisessa talossa Atlantin rannalla tapasivat Yhdysvaltojen presidentti Ronald Reagan (1911-2004) ja Neuvostoliiton viimeinen pääsihteeri Mihail Gorbatsov (1931-2022). Kylmän sodan päättyminen johti Neuvostoliiton hajoamiseen ja Euroopan halkaiseen rautaesiripun romahtamiseen. Pääsääntöisesti Neuvostoliiton valtapiiriin kuuluneet maat vapauttivat itsensä rauhanomaisesti, mutta päättyvän aikakauden kuolinkouristukset johtivat myös veriseen Jugoslavian sotaan. Jugoslavian sotaa seurasi Euroopassa kukoistavan toiveikkuuden ja rauhan aikakausi – jonka luultiin kestävän ja jatkuvan. Jakautunut Eurooppa yhdistyi laajentuneeksi Euroopan unioniksi ja eurooppalaisen rauhan, vaurauden ja demokratian ylivoimaisen tarinan uskottiin takaavan pysyvän, Immanuel Kantia mukaillen, ikuisen rauhan. Toisin kuitenkin kävi. Jo kahdenkymmenen vuoden kuluttua Jugoslavian sodasta Venäjä valtasi Ukrainaan kuuluvan Krimin. Varoituslaukaus ei herättänyt rauhan unessa uinuvaa Eurooppaa ja niinpä Venäjän hyökkäys Ukrainaan maaliskuussa 2022 tuli hyytävänä yllätyksenä. Euroopan lyhyt rauhankausi oli ohitse ja juuri siksi nyt on aika puhua rauhasta.
Pessimistien aikaperspektiivi on virheellinen
Immanuel Kant (1724-1804) ja valistuksen projekti tuomittiin naiiviksi ja epäonnistuneeksi viimeistään, kun Euroopan lyhyt rauhanaika päättyi Venäjän hyökätessä Ukrainaan. Epäonnistuneeksi julistaminen ei kuitenkaan perustu ajattelulle, vaan pettymykselle, joka taas on syntynyt henkisestä laiskuudesta, omahyväisyydestä ja vääristä luuloista, Kant kenties toteaisi. Kantin idealistinen ajattelu, jonka mukaan ihmisen rationaalinen toiminta, sekä hyveiden mukainen menettely tulee johtamaan lopulta ikuiseen rauhaan, ei jouda historian romukoppaan -päinvastoin, väittää Emma Björg Eyjolfdottir Islannin yliopistosta. Romukoppaan joutaa Kantin idealismin sijaa kuvitelma, että ihminen voi saavuttaa helposti haluamansa. Tällainen toive-ajattelu viittaa enemminkin henkiseen alaikäisyyteen, josta Kant varoitti.
Emma Eyjolfdottir muistuttaa, että Kantin filosofiassa rauha on hyve. Hyve taas ei ole annettu ominaisuus, vaan vaatii harjoitusta. Lisäksi hyveiden noudattaminen vaatii itsekuria, itsetuntemusta sekä ymmärrystä. Lisäksi se Kantin mukaan vaatii myös järjen käyttöä. Järjen käyttö ei ole älykkyyttä tai edes sivistystä, se on ajattelua. Lisäksi Emma Eyjolfdottir huomauttaa, että Kantin valistuksen ja rauhan projektin hylänneet, ovat arvioineet aikahorisontin väärin. Kantin ajoista on kulunut 250 vuotta ja tämä on lyhyt aika. Kantin idealistinen usko hyveen ja järjen voittoon ei ole naiivia, sen sijaan naiivia on ollut olettaa, että päämäärään päästään helpolla ja nopeasti. Progressiota tapahtuu, mutta se tapahtuu hitaasti.
Monet asiat ovat parantuneet 250 vuoden aikana, mutta on myös koettu tuhoisia suursotia ja atomipommi. Nämä eivät kuitenkaan kumoa Kantin ajattelua. Kant nimenomaan toteaa, että ihminen ei ole ensisijaisesti järkevä olento, päinvastoin järki ei yleensä ohjaa ihmistä. Ihminen ei siis ole ensisijaisesti rationaalinen, mutta kykenee ajatteluun ja hyvään toimintaan. Tämä vaatii kuitenkin vastuun ottamista ja vastuu alkaa esimerkiksi siitä, että on vastuussa ajattelustaan. Vastuu ei kuitenkaan yksin riitä, on myös velvollisuuksia, esimerkiksi velvollisuus toimia hyveiden mukaan. Näin ollen rauha on moraalinen velvollisuus, jota kohden tulee pyrkiä myös sodassa. Kant ei ole optimisti, vaan idealisti, Emma Eyjolfdottir summaa. Ja meillä on oltava ensin idea rauhasta, jotta voimme ponnistella kohti rauhaa.
Emma Eyjolfdottir piti lauantain pääpuheenvuoron otsikolla: Peace Begins in Thought – Kant´s Perpetual Peace as a Living Project.
Yhteinen rauha
Idean lisäksi tarvitsemme keskusteluyhteyttä. Dialogi on tie rauhaan, muistutti Hrannar Baldursson Islannin yliopistosta. Keskustelu alkaa itsestä. Keskustelenko itseni kanssa harjoittaen itsetutkiskelua vai ohitanko sen hyödyttömänä? Keskustelenko toisten kanssa yrittäen ymmärtää heidän näkökulmaansa vai pyrinkö olemaan oikeassa? Haenko yhteyttä vai eroa? Hrannar Baldursson ohjasi lauantain ensimmäisen työpajan, jossa osallistujat kävivät dialogia itsensä ja parin kanssa rauhaan liittyvistä kysymyksistä, kuten “tarvitaanko valtioiden ja joukkojen väliseen rauhan toteutumiseen ihmisen sisäistä rauhaa?”
Sisäisen rauhan kysymys johdattaa pohtimaan ymmärrystä ja ymmärrys voi auttaa tiellä kohti rauhaa, pohdittiin konferenssissa. Ymmärtääkseen itseään ihmisen tulee tunnetusti ymmärtää historiaa, mutta voimmeko ymmärtää menneiden sukupolvien tunteita? Kysyy puolestaan tutkija Brynja Þorgeirsdóttir niin ikään Islannin yliopistosta. Brynja Þorgeirsdóttirin tutkimukseen voi tutustua Eddan-museossa, jossa on nähtävillä “Maailma sanoissa”-näyttely. (The World in Words exhibition ). Eddan-museo on nimensä mukaisesti pohjoismaisen mytologian museo. Näytteillä on Islannin kansallisaarre, keskiaikaisia tekstejä ja kirjoja. (Katso tarkemmin: https://heimuriordum.is/en. )
Näyttelyssä on mukana Brynja Þorgeirsdóttirin tutkimusta siitä, kuinka aika, paikka, tavat ja normit vaikuttavat tunteiden tuntemiseen. Millaiset tunteet ovat milloinkin olleet sallittuja ja kiellettyjä? Pyrkimys menneiden sukupolvien ymmärtämiseen avartaa käsitystämme ei vain historiasta, vaan itsestämme. Pyrkimys ymmärtää esivanhempia on samalla pyrkimys ymmärtää nyt eläviä. Kantin projektin eli rauhaan pyrkiminen edellyttää itsetuntemusta ja ymmärrystä, johon historian ymmärtäminen myös kuuluu.
Runoutta rauhasta, rauhasta luontoon
Lauantai jatkui Kriittisen korkeakoulun Filosofisen praktiikan koulutuksen johtajan Pia Hounin työpajalla. Pajassa ryhmät syventyivät rauhaa käsitteleviin runoihin ja muodostivat keskustellen kiteyttävän lauseen. Allekirjoittaneen ryhmän lause kuuluu nine
Peace is a fragile enterprise that requires people to endure awkwardness in front of others to keep the idea of peace alive.
(Rauha on hauras hanke, ja rauhan idean ylläpitäminen vaatii outona olemisen
sietämistä.)
Ryhmässä keskusteltiin runouden tiimoilta tilanteista, jolloin rauha ei ole suosittu aihe, kuten esimerkiksi puolustussodan aikana tai muun oikeutettuna pidetyn taistelun keskellä.
Lauantain päätteeksi islantilaiset filosofit johdattivat koko konferenssivierasjoukon luontoon. Vaelsimme katsomaan laavaluolia ja satavuotisia, edelleen käytössä olevia, kivistä rakennettuja lammaskarsinoita. Retki luontoon oli myös pieni retki islantilaisuuteen, sillä Islannissa luonto ja eläimet on merkittävässä asemassa monella tapaa. Villieläimiä Islannissa ei ole paljon, mutta hevosia ja lampaita sen sijaan on.
Konferenssijoukkomme näki myös hevosten kouluttajat liikkeellä, mutta lammaskarsinat olivat tällä hetkellä tyhjinä, lampaat kootaan myöhemmin. Islantilaisten luontosuhteesta puhuttaessa ei voida sivuuttaa haltioita ja “kätkettyä kansaa” (huldufólk). Haltiat eivät ole ainoastaan kansanperinnettä ja tarinoita turisteille. Kysymyksessä on elävä aihe ja Islantilaisten uskomuksista tehdäänkin jatkuvasti tutkimuksia. Viimeisimpien mukaan suurin osa islantilaisista ei usko haltioihin ja kätkettyyn kansaan, mutta suuri osa ei kuitenkaan halua ottaa riskiä heidän suututtamisestaan. Näin ollen uudet tiet saattavat edelleen kiertää haltiakivet ja kalliot. Reyjavikissa on myös haltiakoulu, jossa haltioita koskevaan kansanperinteeseen voi perehtyä syvällisesti. Voi oppia, esimerkiksi, että kätkettyä kansaa saattaa asustaa vesiputouksien takana. Islannissa vesiputouksia ja ei olekaan valjastettu, vaan suojeltu jo sata vuotta sitten. Samoihin aikoihin, kun muissa Pohjoismaissa suuret putoukset ja kosket valjastettiin sähköntuotannolle. Nyt padotut kosket ovat kuivuneet tai niihin lasketaan vettä näytösluontoisesti, kuten Imatrankoskella. Sen sijaan Islannissa putoukset, kuten Gullfoss, jylisevät jylhinä.
Koskien ja vesiputousten suojelun takana ei ole ainoastaan pelko haltioiden
suututtamisesta, vaan myös niiden kauneudesta. Ihmiset ovat kautta aikojen myös ihailleet luonnon ihmeitä. Luonnon ja ihmisten välistä esteettistä suhdetta tutkii myös Guðbjörg R. Jóhannesdóttir Islannin yliopistosta, EU:n tukemassa hankkeessa. Guðbjörg Jóhannesdóttir esitti sunnuntain pääpuheenvuoron, jonka otsikko oli The Felt and Aesthetic Dimenssions of Embodied Philosophical Thinking. Guðbjörg Jóhannesdóttir on kiinnittänyt huomioita muun muassa ruumiillisen tiedon merkitykseen maiseman kauneuden kokemuksessa. Ihminen käy luonnon ja maiseman kanssa vuoropuhelua ja tämä vuorovaikutus tapahtuu juuri ruumiin kokemuksen tasolla.
Ruumiissaan ihminen kokee kauneuden lisäksi myös luonnonvoimien mahdin. Eikä Islannin luonto ole lempeä, sää on raaka ja tulivuori syöksee laavaa, mutta kuumien lähteiden vedet lämmittävät niin talot, uimaveden kuin kasvihuoneetkin. Luonnon kanssa on elettävä rauhassa, hyöty ei saa ajaa kaiken muun edelle, Islannissa on ymmärretty. Raiskiot ja sukupuutto eivät ole rauhanmerkkejä. Ajatus rauhasta ei kuulu vain ihmisten välille, vaan luonnon, ihmisen ja eläinten välille. Luonnonsuojelu ja kaipuu luontoon (kadotettu yhteys) ovat nekin eläneet antiikista saa, mutta Kantin aikahorisontissa sekin lienee liian lyhyt aika. Näin on ajateltava, kun nelipäiväisen Islannin vierailun jälkeen uutisissa ensimmäisenä aamulla kerrotaan Venäjän suurpommituksesta Kiovaan ja Israelin hyökkäyksestä Libanoniin. Rauhan kyyhky haukkoo henkeään, mutta jatkaa matkaansa.
Kuvat ©️Elli Akrén-Ebbe ja Anders Holt