FM, VET Elli Akrén-Ebbe on sekä filosofi että psykoterapeutti. Esseessään Akrén-Ebbe käsittelee onnellisuuden ja hyvän elämän olemusta.
Onnellisuustutkija Robert Biswas-Diener matkusti Afrikkaan saakka löytääkseen onnen avaimet – näin hän kertoi luennoidessaan Helsingissä kymmenisen vuotta sitten. Biswas-Diener oli hyvä tarinankertoja amerikkalaiseen tyyliin, ja me kuulijat saimme ihmetellä hänen vaiheitaan Masai-heimon parissa. Masait ovat rohkeudestaan tunnettuja ja heillä, sekä miehillä että naisilla, on useita rohkeusrituaaleja. Eräs tällainen rituaali on polttomerkin painaminen rintaan osoituksena kivun sietämisestä ja rohkeudesta. Mitä enemmän polttomerkkejä, sen rohkeampi soturi.
Biswas-Dienerin tutkimus ei edistynyt toivotusti. Masait eivät olleet halukkaita vastaamaan hänen kysymyksiinsä tai vastasivat ylimalkaisesti. Tutkija päätteli, että hänen olisi keinolla millä hyvänsä ansaittava heimon luottamus. Näytti nimittäin siltä, että rohkeuteen panostavat Masait eivät arvostaneet Biswas-Dieneriä, vaan pitivät tätä mitättömänä valkoisena miehenä. Biswas-Diener yritti osoittaa urheutta pyrkimällä mukaan leijonanmetsästykseen.
Masait pitivät ehdotusta kuitenkin huonona. Syyksi he sanoivat, että metsästykseen ei mitenkään voida ottaa pelkureita mukaan. Leijona nimittäin piiritetään ja piiritettynä se etsii miesketjun heikointa lenkkiä ja jos sellainen löytyy, hyökkää leijona tätä kohti surmaten ja pääsee samalla pakoon. Masait eivät halunneet, että leijona pääsee pakoon ja siksi he eivät ottaneet valkoista miestä matkaansa – mikä varmaan oli hyvä asia tutkijan hengen säilymisen kannalta. Biswas-Diner ei kuitenkaan antanut periksi ja meni niin pitkälle, että otti polttomerkin rintaansa. Tämän tehtyään hän oli mielestään osoittanut riittävästi rohkeutta. Mutta oliko hän tehnyt sen – osoittanut rohkeutta? Jollain tasolla varmaankin, mutta se ei kuitenkaan riittänyt vakuuttamaan masaita. Entä olisiko se riittänyt muinaisille filosofeille?
Antiikin filosofia ei ollut vain ajattelua, vaan toimintaa ja elämäntapa, jossa rohkeutta arvostettiin hyveenä. Aiheesta on kirjoittanut laajasti ranskalainen historianfilosofi Pierre Hadot. Filosofinen eli viisauden rakkauden mukainen elämä muodostui siis hyveistä, kuten rohkeus, oikeudenmukaisuus ja kohtuullisuus. Lisäksi se piti sisällään itsetuntemusta ja ymmärryskykyä lisääviä harjoituksia sekä tietysti myös olevaisen pohdintaa ja totuuden etsintää. Hyveellistä rohkeutta pystyi osoittamaan esimerkiksi sodassa, mutta rohkeuden hyve oli toki laajempi käsite kuin se, että ei pelkää kipua. Kivun ja muun fyysisesti epämiellyttävän sietäminen oli kuitenkin keino kasvattaa sisäistä lujuutta. Tätä taas tarvittiin, jotta moraali ei pettäisi heti kun mukavuus loppuu. Täten masaiden polttomerkit kävisivät filosofisista harjoituksista joilla rohkeutta kasvatetaan. Rohkeus yksinään ei kuitenkaan riitä hyvään elämään, muitakin hyveitä vaaditaan. Mutta miksi elää filosofisesti? Elämäntapa vaikuttaa vaivalloiselta, suorastaan vaikealta. Oliko siinä mitään houkuttelevaa? Kyllä, eudaimonia, joka käännetty usein kukoistukseksi ja onnellisuudeksi, mutta tarkoittaa jumalallistumista, ehkäpä autuutta, oli mahdollista saavuttaa, jos seurasi viisauden teitä.
Biswas-Dienerin mukaan modernit onnellisuustutkijat ovat jakautuneet. Kaikki eivät suinkaan ole sillä kannalla, että filosofinen elämä tuottaisi syvimmän onnen. Suuri osa tutkijoista on sitä mieltä, että onnellisuuteen riittää vähempikin ponnistelu, kuten hauskan elokuvan tuottaman naurun vaikutus, perhe-elämän onni ja iloiset tapaamiset ihmisten kanssa sekä monet arkiset asiat. Ihmisen onnellisuus on nimittäin pieninä paloina maailmalla ja siihen vaikuttavat useat eri tekijät, kuten perintötekijät, perhe, suku, asuinpaikka, koulu, ystävät ja harrastukset ja niin edelleen. Nämä edellä mainitut, harmillisen epävakaat asiat filosofi sattaa kuitata jopa vähäpätöisinä. Niillä ei ole syvempää vaikutusta onnellisuuteen, vaan liikutaan onnen pintakuohuissa. Biswas-Dienerin värikkäässä kielessä onnellisuustutkijat olivat suorastaan tukkanuottasilla, toiset puolustivat pieniä iloja ja toiset taas vaativat elämää filosofian mukaan, koska vain siten syvällinen, pysyvä onnellisuus voitaisiin saavuttaa, ja vain siten se leviää laajemmalle yhteiskuntaan. Tietenkään nämä kaksi eivät sulje pois toisiaan, vaan voivat myös täydentää toisiaaan.
Häijystä kuninkaasta ei ollut filosofiksi
Rakkaus ja ystävyys sisältyivät myös filosofiseen hyvään elämään, mutta eivät kuitenkaan aina kaikkein keskeisimpinä. Keskeisiä olivat sen sijaan sisäinen vapaus ja hyveiden täyttäminen. Vapaudella ei kuitenkaan tarkoitettu vapautta toimia impulssien mukaisesti, saada haluamaansa tai “tehdä mitä huvittaa” – itse asiassa kaukana näistä. Sisäinen vapaus ymmärrettiin sisäisenä olotilana, jossa on tilaa eli vapautta. Tällöin sisäinen tunne ei ole ahtaus vaan avaruus. Tila ei ole pään sisällä, vaan koko ruumissa, jolloin tila ajatuksille myös avartuu. Esimerkki: suolia kovertava nälkä saa ihmisen ajattelemaan vain ruokaa. Mieltä painavat huolet vähentävät toimintakykyä, tutkitustikin. Kunnianhimoisena pyrkimyksenä oli siis sisäinen avaruus eli vapaus, jota myös tyyneydeksi on nimitetty, tila johon sisäiset ja ulkoiset tekijät vaikuttaisivat mahdollisimman vähän. Näin lisääntyy myös mahdollisuus toimia hyveiden mukaisesti, joka taas tuo nykypäivän sanoin merkitystä elämään. Hyvin pienet asiat, kuten kuppi teetä tai kahvia sopivalla hetkellä, tuovat iloa ihmisen arkeen, mutta syvempi merkitys, jonka puolesta elää, on se, joka pelastaa ahdistuksen kuilusta parhaiten. Filosofi ymmärtää, että sisäinen valoisa tila, joka saattaa jopa kuplia uteliaisuutta ja iloa, peittyy helposti pimeyteen, mutta pimeys väistyy, eikä pimeyden vallitessa tule siis tehdä päätöksiä.
Merkityksellisyys ei tarkoita sitä, että on esimerkiksi koko ajan onnellisuuden tunteen vallassa ja iloinen. Ihminen, joka kokee merkitystä, ajattelee usein toimivansa jonkun itseään suuremman puolesta. Hän saattaa siis olla hyvin onneton mielen pintakuohuissa, hän voi myös olla väsynyt ja pahantuulinen, mutta nämä eivät läpäise koko olemassaoloa ja minuutta, vaan ovat muuttuvia tekijöitä, kuten sää. Syvällä on koko ajan tietoisuus merkityksestä ja omasta osuudesta siihen. Mutta entä jos merkitystä ei löydy? Onko sitten lainkaan mahdollista viettää filosofista elämää? Filosofisen optimismin mukaan kyllä, sillä hyveet sinänsä tuovat syvemmän tason elämään, erityisesti, kun hyveitä noudatetaan hyveiden itsensä vuoksi – ei siksi, että saataisiin ihailua tai edes kiitosta.
Tietenkin se, miten tämä kaikki käytännössä tavoitetaan on aivan toinen asia. Useankin mieleen saattaa hiipiä ajatus, että onko missään ylipäätänsä mitään mieltä, kun ihmiskunta on – suurten saavutusten ja vuosituhantisen filosofian ohella – jatkuvasti kärsimystä aiheuttavissa konflikteissa ja luontoa tuhoamassa. Onko ihmiskunnalle edes mahdollista tavoittaa todellista kestävää, hyvää elämää, joka laajenisi pieniä piirejä tai yksittäisiä kansoja laajemmalle? Onko ponnisteluista lainkaan hyötyä, kun vallanhalu, ahneus, sekä johtavassa asemassa olevien mielen epävakaus usein murskaavat viisaan elämän toiveet? Jo Platon yritti opettaa hallitsijaa filosofisille tavoille Syrakusassa – useaankin otteeseen, mutta huonolla menestyksellä. Platon ei tyytynyt vain myötäilemään ja ihailemaan kuningasta, joten tämä raivostui ja päätti myydä filosofin orjaksi. Platon onneksi pelastettiin ja toisella sivistysyrityksellä pakeni jo ennen kuin joutui jälleen yksinvaltiaan vihan kohteeksi. Antiikissa kuitenkin kaikesta huolimatta uskottiin kasvatuksen ja filosofian kultivoivaan voimaan, ja sama usko säilyi ja levisi jopa tänne Pohjolan perukoille sivistyksenä, joka oli hyvin voimissaan 1800-luvun loppupuoliskolla, kun suomalaisuutta rakennettiin.
Kaksoiselämää
Kasvatuksessa ja harjoitusten avulla sisäiseen tilaan vaikutetaan hetkittäin ja pitkäkestoisesti. Välähtävät hyvät hetket saattavat pitää pään pinnalla hukkumasta, mutta filosofien mukaan hyveellinen elämä tarjoaa veneen ja airot. Filosofinen optimismi on saanut kuitenkin kyytiä monta kertaa. Ihminen ei kerta kaikkiaan pysty taistelemaan itsensä ja omien heikkouksien ja puutteellisuuksien kanssa kuten Sokrates, vaan aina sortuu pikkumaisuuteen, vääriin valintoihin ja itsekeskeisyyteen. Psykologi ja vihreä valtiomies Pekka Sauri on kirjoittanut omakohtaisen kirjan ihmisen sisäisestä kärsimyksestä ja onnellisuuden vaikeudesta.
Saurin mukaan ihminen on tuomittu kaksoiselämään: kun hän irtautuu vanhemmistaan, sisäinen minä, minuus eristyy muista. Todellinen minä kenties jopa katoaa, kun on rakennettava sitä, mitä luulee odotettavan. Kärsimys kaventaa sisäistä tilaa ja tukahduttaa sen. Sisäisessä performanssissa arvuutellaan sitä, mikä milloinkin on hyvää tai huonoa ja kuinka hyvin tai huonosti on missäkin onnistunut. Niinpä sisäinen kärsimys vie suuren lohkon sisäisestä maailmasta. Kärsimyksen ytimessä on Saurin mukaan jatkuva sisäinen ristiriita: ulkoiset (kuvitellut) odotukset ja sisäisen minä todellinen olemus; mitä pitäisi olla ja mitä on.
Tästä päästään kevyesti filosofiseen maksimiin, joka tuhansia vuosia sitten kaiverrettiin Apollon, viisauden jumalan temppelin etukamanaan Delfoissa, vuoristoisessa kreikkalaisessa maisemassa. Lause on: Tule siksi joka olet ja se johtaa heti kysymykseen: kuinka sitten tulemme siksi, joka jo olemme? Harjoitusten avulla tietysti, sanoisi stoalainen; valtaa ja kuuluisuutta välttämällä sanoisi epikurolainen; sisäistä opasta, daimonia ja hyvää papitarta Diotimaa seuraamalla, saattaisi sanoa Sokrates. Tänä päivänä voisi kysyä, että voisiko sisäinen viisauden ääni olla kenties ruumiillinen kokemus, jossa ruumiin sisäinen olotila on avaruudellinen ja häiritsemätön siten, että ajatus kulkee vapaasti ja ihmisellä on mahdollisuuksia itsensä kanssa.
Sauri uskaltautuu puhumaan myös “ylimaallisista” kokemuksista, joita ei voi sanoin selittää. Tällaisia ovat suomalaisille usein luontokokemukset, joissa ihminen kokee olevansa yhtä luonnon kanssa. Puhutaan suorastaan kyvystä kokea yhteyttä – kyvystä, joka luonnollisimmin muodostuu ehkä jo lapsena. Kuten aikaisemmin mainittu, 1800-luvulla Suomessa pohdittiin laajasti ihmisyyttä, ihmisen asemaa, roolia kansana ja mahdollisuuksia poliittisesti vaikuttaa, lisäksi pohdittiin paljon myös sivistystä ja kasvatusta. Viime vuosina on julkaistu lukuisia kirjoja tuon kulttuurisesti ja taiteellisesti vilkkaan ja merkityksellisen aikakauden naisista. Eräs viimeisimpiä on teos Maissi (Maria) Erkon (1872-1936) eli Päivälehden, Helsingin Sanomien edeltäjän, perustajan puolison elämästä. Maissi Erkko pohtii kirjeissään muun muassa kykyä olla yhtä luonnon kanssa, kykyä jonka hän itse oli oppinut lapsena saaristossa. Hän pelkäsi, että tämä tärkeä ominaisuus jäisi hänen pojiltaan kehittymättä, jos luonnon helmaan ei pääsisi tarpeeksi usein, ja kuinka heistä sitten tulisi kokonaisia ihmisiä. Erkon ajatukset ovat yli sadan vuoden jälkeenkin mitä ajankohtaisimmat. Ihmisen kyky olla yhteydessä luontoon, kokien olevansa osa sitä, on ehkä hyvinkin oleellinen osa itsekseen tulemisen prosessia.
Itseksi tuleminen lienee vaativan koneajattelusta luopumista. Teologi Pauliina Kainulainen kirjoittaa, että uuden ajan alusta alkaen on vallalla ollut mekanistinen käsitys todellisuuden luonteesta; ihminen ja eläin vertaututuvat sieluttomaan koneeseen. Kainulainen kysyi 17 vuotta sitten, että onko aika palata ymmärtämään maa ja luonto pyhänä siten, että pyhyyden tunto suojelisi luontoa ja ihmistä luonnon osana. Kainulainen toteaa, että kenties tarvitsemme uuden uskonpuhdistuksen, jotta luonnon pyhyys voitaisiin palauttaa.
Onneksi luontoon kuitenkin pääsee ilman uskonpuhdistustakin ja siellä, olemisen autuudessa, voi onnekas kokea pyhyyttä, kenties myös jotain puhdistavaa ja korjaavaakin, joka auttaa omaksi itseksi tulemisen pitkässä prosessissa. Tämä sama aihe nousi esille myös hiljattain Filosofisen praktiikan Pohjoismaisessa konferenssissa Kööpenhaminassa kesäkuussa 2022. Keskusteltiin luonnon kanssa vuoropuheluun pyrkimyksen tärkeydestä. Islantilainen filosofi Òlafur Pàll Jónsson kiteyttikin luennossaan seuraavasti: voisimmeko oppia kuuntelemaan kiviä ja kallioita – niitä, jotka olivat täällä kauan ennen meitä ja jotka luultavasti jäävät tänne myös jälkeemme.
Lähteet
Biswas-Diener, Robert, Keynote-puheenvuoro, Keys to Solutions -seminaari 2010, Helsinki. Järjestäjä, Ratkes ry. Yhteistyössä: Mielenterveyden keskusliitto ja Helsingin yliopisto.
Frankl, Viktor. E (2005) Logoterapia – avain mielekkääseen elämään. Suom. R.Viitanen. Lyhytterapiainstituutti Oy. Helsinki.
Hadot, Pierre (2010) Mitä on antiikin filosofia? Suom. Kilpeläinen. Niin&Näin, Tampere.
Hadot, Pierre (1995) Philosophy a Way of Life. Engl. M. Chaise, Blackwell, Oxford.
Hänninen, Reetta (2022) Tulisydän. Maissi Erkon kiihkeä elämä. Otava. Helsinki.
Jantunen, Timo & Ojanen, Eero (2016) Mikä ihmeen sivistys? Kriittisen korkeakoulun julkaisusarja n.o 18. Kriittinen korkeakoulu. Helsinki.
Jónsson Páll, Ólafur. KeyNote, Criticality and Affective Perception. 10th Nordic Conference on Philosophical Practice. 2022 Copenhagen.
Kainulainen, Pauliina (2006) Viisauden paluu–jälkipatriarkaalista mystiikkaa. Teoksessa Näen jumalan toisin. Kristinuskon feministisiä tulkintoja. Toim. Kainulainen, P & Mäkinen A. Kirjapaja, Helsinki.
Laërtius, Diogenes (1915) The Lives and Opinions of Eminent Philosophers, G.Bell and Sons, London.
Nussbaum, Marha (2001) Upheavals of Thought. The Intelligence of Emotions. Cambridge University Press, Cambridge.
Platon (1979) Pidot. Platon teokset. Otava, Helsinki.
Sauri, Pekka (2020) Huominen eilisen sanelema. Readme.fi. Helsinki.
