VTT Matti Häyry on johtamisen filosofian professori Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Ennen nykyistä tehtäväänsä hän toimi Manchesterin yliopistossa Englannissa bioetiikan ja oikeusfilosofian professorina. Hänen viimeaikainen tutkimuksensa on kohdistunut oikeudenmukaisuuden kysymyksiin biotaloudessa. Kirjoitus perustuu hänen esitelmäänsä Suomen Filosofisen Yhdistyksen Valistus-kollokviossa Turussa 13.8.2021.
Aiheeni tänään on, unohtuvatko hoiva ja identiteetti valistuksen arvoja korostettaessa. Tarkasteluni perustuu erilaisille näkemyksille oikeudenmukaisuudesta sekä niiden yhdistelmille. Aloitan piirtämällä käsitteellisen kartan, joka paljastaa tärkeimpien asiaa koskevien näkemysten keskinäiset erot, yhtäläisyydet ja jännitteet. Seuraavaksi esitän, kuinka oikeudenmukaisuuden periaatetta tavallisesti käytetään bioetiikassa – siis lääketieteen ja terveydenhuollon moraalikysymyksiä selvitettäessä – ja miten tässä yhteydessä jotkut ajatukset voivat jäädä unohduksiin. Bioetiikasta jatkan biotalouteen ja näytän, kuinka oikeudenmukaisuuden tavanomaiset tulkinnat sen yhteydessä pitävät maailman tukevasti kurssilla kohti lisääntyvää luontokatoa, ilmastonmuutosta ja ympäristökriisiä. Lopuksi hahmottelen, miten tilanne olisi pelastettavissa. Unohtuneista oikeudenmukaisuuden teorioista saisi ehkä yhdistelmän, jonka omaksuminen johtaisi parempaan toimintaan tulevaisuudessa
Oikeudenmukaisuuskäsitykset erilaisten poliittisten moraalien ilmeneminä
Aloitetaan oikeudenmukaisuusnäkemyksistä erilaisten poliittisten moraalien ilmeneminä. Niitä on monta ja useimmat niistä ovat, ainakin omien ennakko-oletustensa puitteissa, järkeviä ja puolustettavissa olevia.1 Kuvio 1 esittää kaikki nämä – selitykset kuvion alla.
Kuvio 1. Oikeudenmukaisuuskäsitykset ennakko-oletuksineen ja keskinäisine suhteineen
Poliittisten moraalien ennakko-oletukset muodostavat usein dikotomioita. Joidenkin mukaan oikeudenmukaisuuden kulmakiviä ovat kollektiivisuus ja yhteisön perinne, toisten mukaan taas individualismi ja perinteen vastaisetkin reformit. Oikeudenmukaisuuden hyvään ymmärtämiseen tarvitaan joidenkin mukaan tunnetta ja kokonaisvaltaista näkemystä, holismia, toisten mukaan taas järkeä ja analyyttisyyttä. Kun mietitään, kenet otetaan huomioon ja missä määrin, vaihtoehtoja ovat erityissuhteiden painottaminen (”Veljeni on minulle tärkeämpi kuin muut”) tai puolueettomuus (”Kaikki ovat aina saman arvoisia”). Joidenkin mielestä pitäisi arvostaa spontaanisti muotoutuneita käytänteitä, joihin voi liittyä aineettomia, esimerkiksi kulttuurisia arvoja. Toisten mielestä tärkeämpiä ovat mitattavat, aineelliset arvot (kuten materiaalinen hyvinvointi) ja niihin liittyvät laskelmat. Oikeudenmukaisuuden subjektit ja objektit määrittyvät joidenkin käsitysten mukaan intersektionaalisesti, sellaisena monien ryhmäjäsenyyksien summana, joka muodostaa identiteettimme. Toisten mukaan minuus on yksilöllisyyttä ja kaikille samanlaista maailmankansalaisuutta –kosmopoliittisuutta.
Nämä ennakko-oletusten joukot pysyvät melko hyvin omissa nipuissaan, niin kuin kuviossa 1 on hahmoteltu. Ja valistuksen (tai valistuksellisen kehityksen) suunta käy vasemmalta oikealle, tunteesta ja kollektiivisuudesta kohti järkeä ja yksilöllisyyttä ja niin edelleen.
Valistukselle tyypillisiä poliittisia teorioita ovat liberalismi ja utilitarismi. Utilitarismi korostaa hyvän mitattavuutta ja laskettavuutta ja mahdollisimman monen hyvinvointia. – Liberalismia on monenlaista, mutta sen kulmakivi on yksilön vapaus – aina suoranaisten rajoitusten puuttumisena, mutta joskus myös positiivisena vapautena, mahdollisuuksien tasa-arvona tai – kuten tässä – toimintakykyjen takaamisena yksilöille. Toimintakykyetiikan juridiset versiot, esimerkiksi Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) Yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus, kuuluvat samaan kohtaan kartalla.
Utilitarismilla ja liberalismilla on vastinparinsa ei-niin-valistuksellisella puolella. Siinä, missä utilitarismi korostaa yhteiskuntasuunnittelua ja -uudistuksia, kommunitarismin keskeinen arvo on yhteisön perinteisesti muotoutunut hyvä. Kumpaakin oppia kiinnostaa intressien edistäminen, mutta edistettävät intressit ymmärretään ja määritellään eri tavoin.
Liberalismin – ja erityisesti toimintakykyetiikan – vastinpari on hoiva- ja identiteettietiikka. Molemmat tavoittelevat mahdollisuuksien tasa-arvoa, mutta toinen (muista irralliselle) yksilölle, toinen ennen unohdettujen ryhmien jäsenille. Liberaaleille on tärkeää arvojen ja normien universaalius, samanlaisuus kaikille. Hoiva- ja identiteettietiikassa taas erityissuhteet ja asema niissä voivat sanella erilaisia oikeuksia ja velvollisuuksia. Äidin suhde lapseensa on perustava esimerkki – riippuvuussuhde muuttaa tilannetta ja tuottaa osapuolille epäsymmetrisiä normeja.
Oikeudenmukaisuus liittyy valistuksen perinnössä kiinteästi talouteen ja omistamiseen. Siksi kartalle mahtuu vielä luontevasti niihin liittyvä rajanveto. Joidenkin mielestä olisi oikeudenmukaisinta, että omaisuus, erityisesti tuotantovälineet, olisivat yksityisessä hallinnassa ja että yksilöitä pidettäisiin vastuullisina omasta onnestaan ja tarpeidensa tyydytyksestä. Toisten mielestä tuotantovälineiden pitäisi olla julkisessa hallinnassa ja vastuu pitäisi jotenkin jakaa. Politiikan teorioista kartalle ilmestyvät tämän jaon myötä libertarismi ja sosialismi. Tosielämässä vastinpari ei ole aivan selvä. Täysveristä sosialismia ei oikein ole kuin ehkä Kuubassa ja parissa muussa maassa. Sosialismia resurssien uudelleenjakamisena verotuksen kautta on kaikkialla. Ja maailmantaloudessa näkyvät olevan vastakkain läntinen korporaatiokapitalismi ja kiinalainen valtiokapitalismi. Yritän nyt kuitenkin pysyä aatteellisemmissa asioissa.
Oikeudenmukaisuuskäsitysten päämallit nykybioetiikassa
Seuraavaksi oikeudenmukaisuusnäkemykset bioetiikassa. Käsite on tavallisesti ymmärretty alalla ahtaasti. Oikeudenmukaisuus kieltää tutkimusta tehtäessä haavoittuvien ryhmien käytön koehenkilöinä, jakaa hoitotilanteissa niukat resurssit jollain yleisesti hyväksyttävällä tavalla ja kohdentaa yhteiskunnan voimavaroja niin, että väestön terveys ja hyvinvointi tulevat ainakin jotenkin huomioiduiksi. Mutta juuri piirretyllä oikeudenmukaisuuden kartalla tilannetta voi tarkastella vähän kokonaisvaltaisemmin. Kuvio 2 esittää tilanteen – selitykset kuvion alla.
Kuvio 2. Bioetiikassa vallitsevat oikeudenmukaisuuskäsitykset
Sinivihreä kolmio näyttää kartalla sen alueen, jolla bioetiikan niin sanottu neljän periaatteen oppi toimii. Kyseessä on yhdysvaltalaisten Tom Beauchampin ja James Childressin tunnetuksi tekemä prinsiplismi neljänkymmenen vuoden takaa.2 Käytännön kliinisessä bioetiikassa tämä on ehkä globaalisti laajimmin sovellettu malli. Sen mukaan kaikki tosielämän moraalipulmat lääketieteessä ja terveydenhuollossa voidaan ratkaista arvioimalla, miten erilaiset toimenpiteet voisivat kunnioittaa autonomian, hyvän tekemisen, vahingon välttämisen ja oikeudenmukaisuuden periaatteita.
Oikeudenmukaisuus siis esiintyy tässä hyvin suppeassa merkityksessä, mutta katsotaan kokonaisuutta. Malli on lähtökohtaisesti liberaali ja valistuksellinen. Sen ydin on markkinoiden vapauden ja yksilön vapauden yhdistäminen väestön hyvinvointiin, joten libertarismi (osin), toimintakykyetiikka (osin) ja utilitarismi (osin) muodostavat sen teoriaperustan. Piilevänä ennakko-oletuksena toimii klassisen liberalismin uskomus siihen, että talouden vapaus tuottaa näkymättömän käden vaikutuksesta kansakunnan suurimman vaurauden ja terveyden. Reunailmiönä se kosiskelee myös ei-niin-valistuksellista kommunitarismia. Esimerkiksi lääketutkimuksessa kolmannen maailman maissa on tapana ottaa huomioon myös yhteisön perinteiset arvot, ja tämä kuuluu osana neljän amerikkalaisen periaatteen malliin.
Kaksikymmentä vuotta sitten voimiinsa tulleessa kapinaliikkeessä amerikkalainen prinsiplismi haastettiin vedoten muiden maanosien ja kulttuurien erilaiseen perintöön. Beauchamp ja Childress oikeuttivat teoriansa alun perin sanomalla, että sitä tukevat sekä maallinen seuraus- että kristillinen sääntöeettinen ajattelu – ja koska muita varteenotettavia moraalioppeja ei ole, tämä riittää. Aristoteeliset ja kantilaiset eetikot olivat eri mieltä ja Beauchamp ja Childress vaihtoivat teoriaperustakseen ”yhteisesti jaetun moraalin” (mitä se sitten onkaan), mutta vahinko oli jo tapahtunut, ja vaihtoehtoja etsittiin kuumeisesti. Euroopassa lähdettiin ennen kaikkea liiallisen vapauden, hedonismin ja konsumerismin vastustamisesta.3 Autonomian periaate – joka tulkittiin varakkaiden oikeudeksi ostaa haluamiaan terveyspalveluita – nähtiin liian suppeaksi ja osin epämoraaliseksikin.4
Keltavihreä kolmio kartalla näyttää, miten Jacob Dahl Rendtorff, Peter Kemp ja heidän eurokonsortionsa hahmottivat bioetiikan oikean roolin.5 Konsortion tunnistamat neljä arvoa olivat autonomia (tällä kertaa sisällöllisempi, kantilainen tulkinta), ihmisarvo, integriteetti ja haavoittuvuus. Aatteellisena perustana olivat hoiva- ja identiteettietiikka (osin), kommunitarismi (osin) ja ihmisoikeusetiikka YK:n määrittelemässä muodossa. Venymä yhteisöllisestä positionaalisuudesta ihmisoikeuksien universaaliuteen on melkoinen, mutta sille on ehkä selitys. Jürgen Habermas on esittänyt, että ihmisarvon ja vapauden liitto alkoi kehittyä kaksituhatta vuotta sitten (niin sanottuna aksiaalisena aikana) kaikissa Lähi-Idän uskonnoissa, saavutti täydellisen ilmaisunsa Immanuel Kantin etiikassa, elää ja voi hyvin Euroopassa ja on sieltä tuleva valloittamaan – aidossa, joskin melko kolonialistisessa hengessä – koko maailman.6 Ehkä Rendtroffin ja Kempin ryhmä tarkoitti jotain tällaista. Syvillä vesillä ollaan.
Mutta takaisin asiaan. Vihreä kolmio osoittaa alueen, jolla ”amerikkalaiset” periaatteet ja ”eurooppalaiset” arvot kohtaavat toisensa. Tämä alue on usko tuotantovälineiden yksityiseen hallintaan ja yksilön vastuuseen, maustettuna ripauksella perinteistä yhteisöllisyyttä ja julistustason ihmisoikeuksia. (Nopeasti väliin: ”amerikkalainen” ja ”eurooppalainen” ovat tietysti lainausmerkeissä – aatteellinen kiista ei rajoitu maihin tai maanosiin.) Jännittävintä tarinani kannalta on se, että kartan alareunaan jää kolmio, johon bioetiikan katse ei juurikaan ulotu. Utilitarismi on juuri ja juuri saatu mukaan hyvinvointia maksimoivassa muodossaan ja hoivaetiikka haavoittuvuuden korostuksena. Palataan vielä näiden muihin tulkintoihin, kunhan on ensin osoitettu, miksi niitä tarvitaan.
Oikeudenmukaisuuden tulkinnat biotalouden yhteydessä
Maailma ei ehkä kaadu, vaikka lääketieteessä ja terveydenhuollossa uskotaan karttani yläpuoliskon voimaan. Se voi kuitenkin kaatua siihen, että sama kaava toistuu ilmaston ja ympäristön kohdalla. Käytän esimerkkinä biotaloutta, jonka pitäisi (muiden keinojen muassa) ratkaista fossiilitalouden aiheuttamat ongelmat.
Euroopan Unionin (EU) vuonna 2018 päivitetty biotalousstrategia,7 jota parhaillaan pannaan täytäntöön, antaa hyvän kuvan todettujen haasteiden ja ehdotettujen ratkaisukeinojen epäsuhdasta.8
Haasteina strategiassa mainitaan ne, jotka hyvin tiedämmekin. Planeetan voimavarat ovat rajalliset. Ympäristömuutos on jo tapahtumassa. Ekosysteemit ovat rappeutumassa. Maailman väestö kasvaa kasvamistaan. Tarvittaisiin kestävyyttä. Ja EU-kansalaisten hyvinvoinnista pitäisi pitää huolta. Äkkiseltään voisi ajatella, että näihin haasteisiin vastattaisiin parhaiten säätelyllä – tunnistettaisiin käytäntöjä, jotka rapauttavat maailmaa ja yritettäisiin saada ne kontrolliin.
EU:n strategia ei kuitenkaan lähde tälle tielle. Sen keinojoukossa pyritään voimistamaan Euroopan asemaa talouden globalisoituessa, parantamaan uusin keksinnöin ruoan, tuotteiden ja materiaalien tuotantoa ja kulutusta sekä modernisoimaan teollisuutta teknologisin innovaatioin. Aika ajoin EU-päättäjät yrittävät ehdotella säätelyäkin – esimerkiksi avohakkuiden välttämistä – mutta ehdotukset vesittyvät säännöllisesti matkalla jäsenmaihin.
Kuvio 3 osoittaa, miltä tilanne näyttää oikeudenmukaisuuden kartallani – selitykset kuvion alla.
Kuvio 3. Biotaloudessa vallitsevat oikeudenmukaisuuskäsitykset
Ajattelun keskiössä ovat (oikealla ylhäällä) innovaatiot, innostus ja kasvu. Oikeudenmukaisuuden teorioista libertarismi ja toimintakykyetiikka voivat liittoutua ja muodostaa ajattelulle ideologisen oikeutuksen. Käytännön lopputuloksena valtioiden verorahoja ohjataan kilvan start-up-toimintaan, teknologian kehitykseen ja liiketoiminnan uudistamiseen.
Osassa yhteiskuntaa (vasemmalla ylhäällä) kytee kuitenkin muutosvastarinta. Pöhinää parempana vaihtoehtona pidetään vanhoja käytäntöjä, varovaisuutta uudistuksissa ja jatkuvuutta. Libertarismi voi täällä liittoutua kommunitarismin kanssa – ja jokin kansallismielinen tulkinta on tavallisin. Käytännön tuloksena tuetaan muuten tuottamatonta tai kokonaisuuden kannalta vaarallista kaivostoimintaa, metsätaloutta ja maataloutta. Rahat tähän saadaan ”oikeudenmukaisena kompensaationa” (lainausmerkit tarpeen) innovaatiopuolen tuotoista.
Samoin ekologisiin ja sosiaalisiin haasteisiin vastataan innovaatioilla. Uudet teknologian ja liiketoiminnan muodot tuottavat niin paljon hyvää, että sillä ratkaistaan valumaefektin (trickle-down effect) kautta paitsi talouden myös ympäristön ja yhteiskunnan ongelmat. Tälle kokonaisuudelle sopivin nimi on taloudellinen kestävyys, vaikka mallin kannattajat usein haluavat kutsua sitä ”kokonaiskestävyydeksi”.
Toiminta EU:n strategian – ja muiden sen kaltaisten kansainvälisten sopimusten – mukaan johtaa, jos oikein ymmärrän, siihen, että lajikadon, ilmastonmuutoksen ja ympäristökriisin tiellä pysytään tukevasti. Mutta täytyypä selittää, miksi ajattelen niin.
Globaalikapitalismi pähkinänkuoressa
Käydään selityksen avuksi pienellä sivupolulla: Globaalikapitalismi 90 sekunnissa (arvioitu lukuaika).9
Kapitalismi on taloudellinen ja poliittinen järjestelmä, joka tekee jotkut ihmiset onnellisiksi ja toiset onnettomiksi. Klassisen liberalismin mukaan sen ajava voima on jatkuva kasvu. Kun väestöt ja taloudet kasvavat, yhä useampi tulee onnelliseksi, jossain vaiheessa ehkä jopa enemmistö. Karl Marx ja Friedrich Engels uskoivat, että kapitalismi tekee kaikista onnellisia kuluttajia, kunnes se törmää teknologisen kehityksen ja luonnonvarojen rajoihin. Tässä vaiheessa riistettäväksi jää vain työvoima, sitä riistetään, ja seuraa vieraantuminen, vallankumous ja uusi auvo.
Marxin ja Engelsin ennustukselta loppui kuitenkin aika kesken, kun törmättiin muihin, ympäristön rajoihin. Varhaisen varoituksen antoi Lontoon suuri hevonkakkakriisi. The Times kirjoitti asiasta 1894. Koska hevosten jätökset voidaan korjata suurista kaupungeista vain hevoskärryillä, tuottaen lisää jätöksiä, ”viidessäkymmenessä vuodessa jokainen Lontoon katu on peittynyt yhdeksän jalan lantakerrokseen”.
Tämä pulma ratkaistiin teknologialla ja luonnonvaroilla, keksimällä ja ottamalla käyttöön automobiili, öljy ja bensiini. Mutta ajan mittaan ne tuottivat uuden ja entistä pahemman ongelman, nimittäin ilmastonmuutoksen. Jotkut uskovat, että kestävä kehitys auttaa ihmiskunnan pois pulasta, mutta koska kestävä kehitys on perusluonteeltaan samaa jatkuvaa kasvua, todennäköisempää on, että siitä ei ole auttajaksi, vaan että aika moni, mukaan lukien luonto ja ei-inhimilliset eläimet, jäävät tai heitetään ympäristökriisin armoille.
Siksi sanoin, että ”taloudellinen kestävyys” vie meitä huonoon suuntaan. Olisiko asialle kuitenkin tehtävissä jotain?
Ekologissosiaalinen yhtäläisyys mahdollisuutena
Ehkä ”taloudellisen kestävyyden” sijasta tai ainakin sen vastapainoksi voitaisiin edetä ekologissosiaalisen yhtäläisyyden suuntaan.
Silloin täytyisi turvautua oikeudenmukaisuuden karttani alapuoliskoon. Jäljelle jäävät teoriat korostaisivat hoivaa ja erityissuhteita, kärsimyksen vähentämistä ja yhteisesti jaettua vastuuta. Hoivaetiikasta pitäisi jättää ulkopuolelle sellainen perinteisempi ajattelu, joka keskittyy vain jo tunnustettuihin ja tunnistettuihin ihmisryhmiin – eli kansakuntiin, heimoihin ja sen sellaiseen. Utilitarismista pois jäisi maksimoinnin elementti, joka kuuluu ennemmin ”taloudellisen kestävyyden” puolelle. Yhteisesti jaetun vastuun voisi jättää jäljelle sosialismista – tai mikä jatkuvaa kasvua vaativan kapitalismin vastakohta onkaan.
Kuvio 4 (lähinnä sen alaosa) esittää tämän mallin oikeudenmukaisuuden kartalla – selitykset jatkuvat kuvion alla.
Kuvio 4. Ekologissosiaalinen yhtäläisyys oikeudenmukaisuuden kartalla
Ajatukselle ekologissosiaalisesta yhtäläisyydestä löytyy sekä tukea että haasteita. Hoivaetiikka ja kärsimystä vähentävä utilitarismi voivat helposti ulottaa poliittiset ja moraaliset tarkastelut paitsi kaikkiin ihmisiin myös muihin eläimiin ja ympäristöön laajemminkin. Niillä on kuitenkin teoreettisia erimielisyyksiä, joiden ylittäminen voi olla vaikeaa. Toinen nojaa mielellään kokonaisvaltaiseen näkemykseen, toinen pikkutarkkaan yksityiskohtien analysointiin. Toinen pitää moraalisen huomionarvoisuuden perustana identiteettiä, toinen kykyä tuntea kipua ja mielihyvää. Toinen luottaa spontaaniin kehitykseen, toinen laskelmointiin ja yhteiskuntasuunnitteluun. Toinen etsii minuutta ryhmänjäsenyyksien leikkauspisteestä, toinen muista ihmisistä riippumattomasta yksilöllisyydestä. Nämä erot pitäisi jotenkin ratkaista tai unohtaa tai sulkeistaa tai lakaista maton alle.
Ehdottaisin pientä käsitteellistä akrobatiaa. Hoivaetiikan puolella ihmisille, muille eläimille ja ympäristölle voidaan antaa sisäistä ja relationaalista arvoa. Arvostuksen kohteita kunnioitetaan, koska joko niissä itsessään nähdään jotain arvostettavaa tai ne ovat osa sellaista keskinäisten riippuvuussuhteiden verkostoa, että ne ansaitsevat kunnioitusta tai erityiskohtelua. Kärsimystä vähentävän utilitarismin puolella kaikilla itsetajuisilla ja tuntevilla olioilla on itseisarvoa. Muut eliöt, oliot ja ympäristö jäävät välinearvonsa varaan. Niiden arvo perustuu siis sille, kuinka niiden kohtelu vaikuttaa itsetajuisiin ja tunteviin. Mutta analyysinsä loppuun asti vienyt utilitaristikin tietää, että ihmisten, muiden eläinten ja ympäristön välillä on lukematon määrä erilaisia riippuvuussuhteita, joiden kanssa kannattaa olla varovainen.
Siksi voitaisiin postuloida käsite ”perustava arvo”, joka on kaikilla olioilla ja niiden välisillä monimutkaisilla suhteilla. Ihminen, muu eläin, ympäristö – yhtä kaikki. Näin oikeutettu perustava arvo voisi sitten toimia yhteisenä pohjana ekologissosiaalisen yhtäläisyyden edistämiselle. Ajatus voi kuulostaa rohkealta, ja onhan se, mutta tällaista yritämme kehitellä Aalto-yliopiston biotalouden ja oikeudenmukaisuuden tutkimusryhmässämme.
Jos onnistumme, ja jos tässä on ylipäätään mitään järkeä, johtopäätös olisi, että ideologisen muutoksen suuntaa pitäisi aika lailla kääntää. Lakattaisiin puskemasta ”valistuksellisesti” vasemmalta oikealle tällä kartallani, ja kehitettäisiin tietoisesti ylhäältä-alas-vaihtoehtoa. Koska ongelma näkyisi olevan jatkuvaan materiaaliseen kasvuun perustuva kapitalismi, vaihtoehdon pitäisi olla selkeämmin jonkinlainen ”niillä mennään mitä on, planeetan, ihmisyyden, yhteisöllisyyden, yksilöllisyyden ja keskinäisten riippuvuuksien tunnistamisen ja tunnustamisen tiellä”. Siitä suunnasta voisi vielä löytyä valoa.
Kiitokset
Kiitän tutkimuksen taloudellisesta tuesta Suomen Akatemiaa (hanke Biotalous ja oikeudenmukaisuus SA 307467) sekä maa- ja metsätalousministeriötä (hankkeet Oikeudenmukaisuuden rooli biotaloutta koskevassa päätöksenteossa MMM 101/03.02.06.00/2018 ja Systeemisen ja kestävän biotalouteen siirtymisen oikeudenmukainen johtamismalli MMM 2142/03.02.06.00/2018).
Viitteet
1 Häyry M. 2018. Doctrines and dimensions of justice: Their historical backgrounds and ideological underpinnings. Cambridge Quarterly of Healthcare Ethics 27, 188–216.
2 Beauchamp TL, Childress JF. 2019. Principles of Biomedical Ethics. Kahdeksas laitos. Oxford: Oxford University Press.
3 Häyry M. 2003. European values in bioethics: Why, what, and how to be used? Theoretical Medicine and Bioethics 24, 199–214.
4 Holm S. 1995. Not just autonomy – the principles of American biomedical ethics. Journal of Medical Ethics 21, 332–328.
5 Rendtorff JD, Kemp P, toim. 2000. Basic Ethical Principles in European Bioethics and Biolaw Vol. I Autonomy, Dignity, Integrity and Vulnerability. Kööpenhamina ja Barcelona: Centre for Ethics ja Law and Institut Borja de Bioética.
6 Häyry M. 2012. Protecting humanity: Habermas and his critics on the ethics of emerging technologies. Cambridge Quarterly of Healthcare Ethics 21, 211–222.
7 European Commission. 2018. A Sustainable Bioeconomy for Europe: Strengthening the Connection between Economy, Society and the Environment: Updated Bioeconomy Strategy. https://eur-lex.europa.eu/legal-content/EN/TXT/?uri=CELEX%3A52018DC0673.
8 Häyry M, Ahola-Launonen J, Kurki S, Laihonen M, Porttikivi M, Balcom Raleigh N, Taylor A, Saarenmaa L, Takala T, Wilenius M. 2021. Planeetan elinkelpoisuus, biotalous ja oikeudenmukaisuus – hyvän ja pahan tiedon rajat.. Teoksessa Hetemäki I, Kuusisto A-K, Lähteenmäki M, Väliverronen E, toim. Hyvä ja paha tieto. Helsinki: Gaudeamus, 248–261.
9 Häyry M. 2019. Bioeconomy: A bridge to the future? European Bioeconomy Scene 2019 Recording, alkaen 2:34:38. https://mmm.videosync.fi/eubioscene19
