Pia Houni on pitkän linjan toimija filosofisen praktiikan kentällä. Hän opettaa praktiikkaa Kriittisessä korkeakoulussa, järjestää sokraattisia dialogeja ryhmille sekä pitää omaa filosofisen praktikon vastaanottoa. Lisäksi Houni toimii muun muassa tutkijana ja kuvataiteilijana.
Haastattelin Hounia saadakseni hieman tarkennusta asioihin, jotka liittyvät filosofisen praktiikan koulutukseen sekä sokraattiseen dialogiin, jota käytetään yleisesti filosofisen praktiikan yhtenä työskentelymuotona. Samalla halusin kysyä Hounin näkemyksiä filosofisen praktiikan paikasta nykyajassa, jossa apua erilaisiin ongelmiin etsitään usein psykoterapiasta tai muista terapian muodoista. Haastattelun lopuksi kysyin kuinka Houni itse pyrkii harjoittamaan filosofista praktiikkaa omassa arjessaan.
Filosofisen praktiikan koulutus
Milloin olet tullut mukaan Kriittisen korkeakoulun toteuttamaan filosofisen praktiikan koulutukseen?
”Olen ollut alusta asti mukana. Ensimmäinen koulutusryhmä aloitti vuonna 2009 ja olin silloin mukana opiskelijana. Olin jo sitä ennen perehtynyt asiaan ja miettinyt missä praktiikkaa voisi opiskella ja oppia lisää. Kun huomasin ilmoituksen Kriittisen järjestämästä koulutuksesta, ajattelin että tämä on nyt sitä mitä haluan. Koulutus meni tosi hyvin ja innostus vain kasvoi sen aikana. Kun minua pyydettiin mukaan seuraavan koulutusryhmän opettajaksi, olin heti kiinnostunut. Siitä se lähti liikkeelle ja olen siitä alkaen ollut kaikissa koulutuksissa mukana opettajana, lisäksi myös yhtenä koulutuskokonaisuuden vastuuopettajana.”
Onko koulutuksen rakenne tai toteutus muuttunut vuosien varrella?
”Mitään radikaaleja muutoksia ei ole ollut. Koulutuksen kestoa päätettiin muutama vuosi sitten lyhentää puolella vuodella, mikä tietysti tarkoitti, että muutamista sisällöistä oli pakko nipistää. Esimerkiksi taidetta ja filosofiaa käsittelevä opintojakso jäi silloin pois. Mutta eri moduuleista muodostuva koulutuksen perusrakenne on pysynyt samana.”
Onko sinulla tietoa tai esimerkkejä, miten koulutuksen suorittaneet ovat työelämässä tai omassa elämässään hyödyntäneet praktiikkaa?
”Systemaattisemmin ei ole kerätty palautetta, mutta itselläni on jonkinlainen tuntuma sen perusteella, mitä olen tavannut ihmisiä ja kuullut heiltä. Aika monet ovat käyttäneet koulutusta jollain tavalla hyväksi. Jotkut ovat suuntautuneet sellaisille sisältöalueille, joissa käytännönläheinen filosofia on jotenkin mukana, ja opettajina toimivat ovat käyttäneet paljon ihan metodeina praktiikan oppeja, kuten sokraattista dialogia. Muutamille praktiikka on tarjonnut aiheita tutkimuksen tekemiseen.”
Sokraattinen dialogi
Olet käyttänyt paljon sokraattista dialogia filosofisen praktiikan toimintamuotona. Mitä sokraattisessa dialogissa mielestäsi tavoitellaan? Mikä voisi olla sen ideaali lopputulos?
”On hyvä muistaa, että sokraattisen dialogin nimitystä voidaan käyttää aika monenlaisesta dialogin muodosta ja työtavasta. Mutta jos ajatellaan sitä Nelson-Heckmann -traditiota seuraavaa dialogin muotoa, jota käytämme myös praktiikan koulutuksessa, niin sen kehyksessä on kolme asiaa, joita tavoitellaan: totuus, eettiset lähtökohdat ja miten tulemme toimeen toistemme kanssa. Nämä ovat kaikki melko abstrakteja metatason asioita ja osallistujat voivat ymmärtää ne hyvinkin eri tavoilla.”
”Mielestäni sokraattisen dialogin yksi tavoite on ihan vain se, että jotain tapahtuu, jokin liikahtaa ja ihminen ryhtyy ajattelemaan vaikka vain jotain näistä kolmesta mainitusta asiasta hieman eri tavalla kuin aiemmin. Mehän olemme hyvin hitaita muuttumaan ja haluamme yleensä pitää kiinni siitä, miten olemme oppineet ja tottuneet ajattelemaan asioista. Myös dialogin aikana tapahtuvat ärsyyntymiset tai konfrontaatiot voivat olla kuin pieniä lahjoja, koska jälkeenpäin kun tilannetta prosessoi saattaa huomata, että omassa mielessä on tuon konfrontaation hetkellä tapahtunut jokin oivallus.”
Onko sokraattisessa dialogissa mielestäsi kyse jonkinlaisesta metodista vai miten itse määrittelisit sokraattisen dialogin?
”Metodista on tässä yhteydessä monia näkemyksiä, esimerkiksi Saksassa monet praktikot ovat sitä mieltä, että sokraattista dialogia ei missään tapauksessa saisi pitää metodina. Toisaalta monet ovat sitä mieltä, että metodihan se on, koska metodiksi voidaan ymmärtää sellainen keskustelumuoto, jossa on rakenne ja siinä pyritään johonkin. Ajattelen itse, että metodissa on kyse työskentelytavasta, ei siis mallista, joka jotenkin laitetaan toisten päähän, vaan keinoista työskennellä yhdessä.”
Jos kyse on metodista ja dialogilla on jokin tavoite, niin eikö se ole hieman ristiriitaista, että filosofisessa praktiikassa keskustelulle ei yleisesti aseteta tavoitteita eikä pyritä ratkaisemaan ongelmia?
”Nelsonilla oli jo alun perin se ajatus, että kun dialogi etenee, siinä alkaa tulla aika paljon vapauksia ja samalla mahdollisuuksia. Vaikka dialogissa yritetään päästä jonkinlaiseen kompromissiin ja yhteiseen näkemykseen käsiteltävästä aiheesta, niin se ei ole välttämätöntä. Se voi kuitenkin olla tärkeää, pitkän dialogin jälkeen on ehkä hyvä löytää ainakin jotain, mistä kaikki voivat olla samaa mieltä. Ja siitä yhdessä hyväksytystä kompromissista voi taas lähteä jonkinlainen jatko ajatusten työstämiselle.”
Mikä on mielestäsi tärkein yksittäinen tekijä sokraattisen dialogin onnistumisen kannalta?
”Ensimmäisenä tulee mieleen tietynlainen kurinalaisuus, se on myös todella vaikea asia. Tarkoitan kurinalaisuuden myönteistä puolta, sitä että kasvatamme itsessämme malttia pysähtyä ajattelemaan. Me olemme usein harjaantuneet keskustelemaan ja ymmärrämme keskustelun hieman tajunnanvirtamaisena asiana, jolloin meillä on jokin aihe, josta saamme assosiaation toiseen aiheeseen, ja vastaavasti toinen osapuoli tekee samoin eikä ole niin väliä jääkö jokin asia ilman kommenttia tai jääkö se kesken, kunhan vain keskustelu etenee. Koska tämä on niin vahva malli dialogin käymiselle, niin sokraattisen dialogin osallistujille tuottaa haasteita, kun siinä ei voi lähteä valtoimenaan esittämään kaikkea mahdollista. Toisenlainen haaste voi olla se, että osallistuja on tottunut pohtimaan asioita ja hänellä on usein tarve tuottaa nopeasti ratkaisu käsiteltävään asiaan tai kysymykseen. Tällöin osallistuja voi tuottaa valtavan hienon analyysin, mutta häntä ei välttämättä kiinnosta muiden esittämät ajatukset.”
Sokraattisen dialogin kesto voi vaihdella muutamasta tunnista useisiin päiviin tai jopa pidempiin ajanjaksoihin. Olet itse pitänyt paljon usean päivän kestäviä dialogeja. Millaisia eroja dialogeissa ja niiden lopputuloksessa on, jos niihin varattu aika on muutama tunti tai muutama päivä?
”Mitä pidempi dialogi on, sitä enemmän osallistujille tarjoutuu aikaa ajatella aihetta monesta eri suunnasta ja myös korjata omaa mielipidettä tai näkemystä. Pidemmissä dialogeissa tätä korjaamista tapahtuu usein eli osallistujat ehtivät prosessoida ajatuksiaan ja haluavat vaikkapa yön yli nukuttuaan vaihtaa aiempia mielipiteitään. Nämä ovat aika tärkeitä ja hienoja hetkiä. Pidemmissä dialogeissa tulee myös usein turhautumisen hetkiä, jolloin osallistujat menevät solmuun eivätkä tunnu enää tietävän, missä he menevät keskustelussa. Se miten näistä kohdista päästään eteenpäin on aivan fantastista, koska osallistujien pitää todella keskittyä ja miettiä yhdessä, missä he ovat menneet solmuun ja miten asiaan voidaan saada jonkinlainen ratkaisu. Lyhyemmissä dialogeissa osallistujille ehkä syntyy tunne, että dialogissa jokin ovi avautuu ja löydetään tai oivalletaan jotain yhdessä, mutta sitten dialogi jo päättyy. Eli saavutetaan lähinnä tuntuma siitä, että tällainenkin maailma on olemassa, jossa voidaan keskittyä yhdessä ajattelemaan ja saadaan jokin ajatus muodostettua, mutta ei ehditä edetä sen pidemmälle.”
Itseäni on kiehtonut sokraattisen dialogin lähtöasetelma, jossa kaikkien osallistujien tulisi olla mukana vain pohtimassa valittua teemaa omien kokemustensa pohjalta, jolloin siis keskustelua pyritään käymään tasavertaisina ja ilman omia ennakkokäsityksiä tai rooleja. Toteutuuko tämä lähtötilanne yleensä hyvin ja mitkä tekijät sen onnistumiseen voivat vaikuttaa?
”Tämä on haastava asia ja jokaisen ryhmän kohdalla uniikki. Joskus tuollainen lähtötilanne toteutuu todella hyvin, mutta toisinaan ihmisillä on hyvin vahva ammatti-identiteetti, jota on vaikea laittaa sivuun. Vaikka sanoisin osallistujille, että nyt on hyvä hetki päästää irti vaikkapa ammatillisesta osaamisesta ja olla vain omana itsenä, niin helposti siitä itselle tutusta ajattelusta ja identiteetistä haetaan turvaa. Tämä on ehkä niitä kohtia, joissa hyvä fasilitaattori osaa tukea ryhmää siten, että hyvin erilaiset ja eri lähtökohdista tulevat ihmiset voivat tuntea olevansa samalla viivalla.”
Filosofisen praktiikan tunnettuus ja paikka tässä ajassa
Filosofista praktiikkaa ei luultavasti vieläkään kovin laajasti tunneta Suomessa, vaikka aihepiiriin liittyviä artikkeleita ja tapahtumia on tuotettu jo 1990-luvun lopulta alkaen. Onko filosofisen paraktiikan tunnettuus mielestäsi kuitenkin lisääntynyt viime vuosikymmenten aikana? Mistä sen voisi huomata?
”Haluaisin ajatella, että myönteistä kehitystä on tapahtunut. Esimerkiksi yliopistoissa käytännöllisen filosofian alalla on alkanut esiintyä tutkimusta ja tekstejä, jotka ammentavat filosofisen praktiikan aihepiiristä. Myös muu praktiikkaan liittyvä toiminta, kuten puistofilosofian tapahtumat, ovat osaltaan vaikuttaneet, ne ovat sellaista maastoa, jossa ihmiset saavat kohtaamispinnan filosofiaan ja tuovat sen omaan arkeensa. Tottakai toivoisin, että keskustelua praktiikasta olisi vielä paljon enemmän. Tässä parinkymmenen vuoden aikana olisi kyllä voinut tehdä paljon enemmänkin töitä filosofisen praktiikan puolesta.”
Elämme ajassa ja yhteiskunnassa, jossa henkinen pahoinvointi on yleistä ja ihmiset etsivät apua muun muassa terapioista ja lääketieteestä. Filosofinen praktiikka ei tarjoa ongelmanratkaisua eikä parannusta mielenterveyden ongelmiin. Mikä on mielestäsi filosofisen praktiikan paikka tässä ajassa?
”Tämä aihealue on puhuttanut minua erityisen paljon viime aikoina. Yksi merkittävä asia filosofisen praktiikan kannalta on kysymys ihmisen vastuusta omaan elämään. Se on kinkkinen kysymys, koska me ihmiset emme oikein haluaisi ottaa sitä vastuuta. Olisi niin kiva, jos joku muu ratkaisisi meidän elämämme kaikki dilemmat ja hankaluudet. Tai että voisi syyttää jotakuta muuta oman elämän ongelmista. Filosofian harjoittamisessa on tärkeää haastaa itseään siinä, että olemme ihan itse vastuussa omista valinnoistamme, tekojemme eettisyydestä tai siitäkin, että jätämme asioita tekemättä. Minusta meille kaikille tekee hyvää ymmärtää tämä puoli asioissa.”
”Toinen minulle tärkeä filosofinen kysymys liittyy mielekkääseen elämään, siis millainen on mielekäs elämä, kun sitä tarkastellaan ikään kuin eksistentiaalisista lähtökohdista. Jos et eksistentiaalisella tasolla löydä elämän mielekkyyttä ja rauhaa itsesi kanssa, niin on ihan sama kuinka hieno auto sinulla on pihassa, koska mikään ulkoinen saavutus tuskin korvaa sitä syvempää mielekkään elämän kokemusta.”
”Pidän terapian lähtökohtia tärkeinä ja arvokkaina, erityisesti tilanteissa, joissa ihminen tarvitsee diagnoosin ja siihen liittyvää hoitoa. Näkisin, että terapiat ja filosofinen praktiikka toimivat hyvin rinnakkain. Psykologiahan lainaa paljon filosofian puolelta ja olen myös huomannut, että psykologian puolella toimivat ovat innoissaan, kun he huomaavat mitä kaikkea he voivat oppia filosofisesta praktiikasta. Tämä havainto liittyy siihen, että olen välillä ollut tekemisissä psykologien tai terapeuttien kanssa tai kirjoittanut praktiikasta esimerkiksi Psykoterapia-lehteen. Palaute itselleni on ollut positiivista, ja yleisestikin kaikki vuorovaikutus mitä on ollut vuosien mittaan terapeuttien ja praktiikan edustajien kesken, on ollut erittäin myönteistä.”
”Filosofisen lähestymistavan yksi tärkeä lähtökohta on kriittisyys, jolloin siinä voidaan asiakkaalle esittää kysymyksiä tyyliin ’Miksi ajattelet noin?’. Terapiakeskusteluissa tällainen kyseenalaistaminen ei ehkä ole niin tavallista, vaan pyritään lähinnä ymmärtämään asiakasta ja tukemaan häntä.”
Miten filosofisesta praktiikasta voisi tulla yleisesti kiinnostavampaa ja vaihtoehto silloin, kun ihminen kaipaa esimerkiksi keskusteluapua?
”Yksi keino olisi tietysti se, että praktiikan koulutuksen käyneillä olisi mahdollisuus tehdä asiaa näkyvämmäksi. Tämä vaatii aktiivisuutta eri tavoin, myös esimerkiksi praktiikkaan liittyvien tekstien julkaisemista ja puheenvuoroja eri foorumeilla. Näitä keinoja mietitään myös kotimaisen praktikkojen yhdistyksen, Five ry:n piirissä. Esimerkkinä toiminnasta mainittakoon viime vuonna järjestetty webinaari, jossa aiheena oli sokraattisen dialogin toteuttaminen vankilassa. Yhdistys suunnitteli ja järjesti webinaarin, jossa espanjalainen José Barrientos-Rastrojo piti puheenvuoron ja lisäksi teemasta keskusteltiin pienryhmissä. Tällaista suunnittelua, erilaisia aktiviteetteja sekä ihmisiä niiden toteuttamiseen tarvittaisiin enemmän. Olisi myös hienoa, jos filosofista praktiikkaa olisi näkyvämmin tarjolla, jos esimerkiksi terapiapalveluja järjestävät yritykset tarjoaisivat yhtenä vaihtoehtona filosofisen praktiikan vastaanottoja.”
Monilla filosofista praktiikkaa tarjoavilla henkilöillä on myös psykoterapeutin pätevyys, jolloin he voivat tarjota sekä terapiaa että filosofin vastaanottoa. Vaikuttaako tuo psykoterapeutin pätevyys tai sen puuttuminen mielestäsi siihen, miten ihmiset suhtautuvat praktikkoon?
”En usko, että pätevyys on kovin tärkeä asia. Praktiikkahan ei ole mikään hoitomuoto eikä tietääkseni missään päin maailmaa voi vähentää filosofin vastaanoton kuluja sairaanhoitokuluina, jolloin myöskään praktikon pätevyydestä ei ole tullut merkittävää kysymystä.”
”Kansainvälisesti ajatellen ehkä noin puolella praktikoista on myös terapeutin koulutus taustalla. On myös paljon ihmisiä, joiden tausta on yksinomaan filosofian puolella ja he haluavat rakentaa praktiikan toimintatapoja juuri filosofisista lähtökohdista. Toisaalta praktiikan piirissä voi olla ihmisiä hyvin eri taustoista, olihan Leonard Nelsonkin alun perin matemaatikko.”
Mitä vastaat niille, joille filosofinen praktiikka herättää epäluuloja esim. siitä, että kyse on vain ”filosofoinnista”, jolloin keskustelu ei välttämättä johda mihinkään, vaan jää yleiselle tasolle tai on toisaalta liian ”ylevää” eli ei ole kosketuksissa arkipäivän ongelmiin?
”Ennakkoluulot ovat ymmärrettäviä, mutta toivoisin että ihmiset tulisivat itse kokeilemaan ja testaamaan. Jos ajattelee mitä tahansa keskustelua tai vastaanottoa, niin aika paljonhan se sisältö tulee asiakkaan mukaan, eli jos asiakkaalla on vaikka tarve puhua jostain syvällisestä filosofisesta ongelmasta, niin mikään ei lähtökohtaisesti estä sitä. Minulla on toisaalta sellainen tuntuma, että fasilitaattorit tai praktikot maadoittavat nopeasti ylevämmät filosofiset teoriat arkisempiin kysymyksiin. Eli voivat esimerkiksi kysyä, miten henkilö toteuttaa teoreettisia näkemyksiään arjessa. Näistä kysymyksistä nousee usein se käytännöllisyyden haaste, jonka edessä me kaikki olemme.”
Filosofian harjoittaminen arjessa
Oma työsi on ollut monimuotoista, olet mm. opettanut, tutkinut, kirjoittanut, fasilitoinut sokraattisia dialogeja sekä toiminut myös kuvataiteilijana. Onko jokin näistä sinulle erityisen tärkeää ja sellaista, jossa tunnet parhaiten voivasi toteuttaa filosofista praktiikkaa käytännössä?
”Nämä eri alueet sulautuvat tosi hyvin yhteen. Toki tutkimus on sellainen vahva raide, kun minulla on läpi elämän ollut tutkimus- ja kirjoitushankkeita käynnissä, ja tietysti niihin liittyy ajattelun taitoja ja tiedon muodostamista, mikä on aina ollut kiinnostavaa. Toisaalta filosofisen praktiikan käytännön harjoitukset ovat kehittäneet minua tutkijana, olen tullut tarkemmaksi omissa väitteissäni ja ajattelussa yleensä. Taiteen tekeminen ja luova työ taas tarjoavat mahdollisuuden tutkia maailmaa ja kertoa vaikeista teemoista, joille ei ehkä aina edes löydä sanoja. Olen toisaalta valtavan kiinnostunut myös taidefilosofiasta, ja filosofiahan on tavallaan syntynyt taiteen kylkeen, jos ajatellaan antiikin ajoista lähtenyttä kehitystä.”
Miten itse pyrit harjoittamaan filosofiaa arjessasi?
”Ehkä parasta filosofian harjoittamista on erilaiset arjen tilanteet, joissa kohtaan ihmisiä ja keskustelen heidän kanssaan. Näissä voi välillä tulla myös vähän hämmentäviä tilanteita, jos vaikka tavallisessa keskustelussa pyydän perustelemaan jotain lausetta, jonka toinen osapuoli on sanonut ohimennen, jonkinlaisena itsestäänselvyytenä. Tai sitten voin haastaa keskustelukumppania ajattelemaan, että miten hän itse voisi ratkaista jonkin elämässään olevan pulman.”
”Ehkä tärkeintä oman elämän kannalta on mielentyyneyden ja kärsivällisyyden harjoittaminen. Elämä on aika vaikea laji kaikkinensa ja siihen liittyy usein itsensä haastaminen, miten esimerkiksi pystyy kaikenlaisten elämän tuomien ristiriitojen ja vaikeuksien keskellä vaalimaan hyviä ajatuksia. On tärkeää testata itseään ja säilyttää sellainen valppaus, että pystyy eri tilanteissa pysähtymään ja miettimään, miten juuri nyt kannattaisi toimia – eikä vain reagoi tietyllä tavalla”.
Pia Hounin kotisivut löytyvät osoitteesta: https://piahouni.fi/
Kuvaaja: Helena Eslon
