Pääkirjoitus 1/2021

Kriittisen korkeakoulun Katsaus on jälleen toiminnassa, nyt verkkojulkaisuna. Julkaisemme juttuja keskitetysti noin 2-4 kertaa vuodessa, sekä muutamia irtojuttuja tai taltiointeja myös näiden julkaisuryppäiden ulkopuolella.


Katsaus perustettiin vuonna 1957 – reilu vuosikymmen ennen Kriittistä korkeakoulua. Ajan henkeen kuuluen Katsauksen sivuilla käytiin heti ensi metreiltä filosofi Reijo Wileniuksen luotsaamana syväluotaavaa, vakavamietteistä keskustelua filosofis-yhteiskunnallisista aiheista. Katsaus-arkistossa voi tutustua tähän menneiden aikojen suuruuteen, ja lämpimästi suosittelemmekin sitä, sillä osa näistä älyllisen mielikuvituksen juoksuista ovat kestäneet ajan hammasta hämmästyttävän hyvin.

Katsaus jättäytyi vuonna 2011 julkaisutauolle aina vuoteen 2019 saakka. Julkaisutauon aikana kypsyi päätös kuitenkin jatkaa sen julkaisua tässä nykyisessä sähköisessä formaatissa. Myöskin Katsauksen konseptia päädyttiin miettimään samalla uusiksi.

Miksi sähköisenä? Eikö verkkomedioita ole jo riittämiin? Mitä ilmeisimmin ei, ainakaan juurikaan tällaisia. Suomessa ilmestyy säännöllisesti kourallinen kulttuurilehtiä, ja näiden lisäksi toimii muutama filosofis-yhteiskunnallisesti ja esseistisesti virittynyt verkkosivusto, joka julkaisee muun muassa esseitä ja artikkeleita. Useimmat näistä ovat erikoistuneet johonkin aiheeseen – esim. politiikkaan, etiikkaan, filosofiaan tai antropologiaan – tai ovat tavalla tai toisella poliittisesti tai uskonnollisesti tunnustuksellisia.

Katsauksella tavoittelemme toimitettua sisältöä julkaisevaa humanistis-filosofista kulttuurijulkaisua, joka on kuitenkin suunnattu suurelle yleisölle. Katsauksen konseptia uusiksi hahmotellessamme haimme inspiraatiota sellaisista mainioista “ison maailman” julkaisuista kuten esseitä ja videoita julkaiseva Aeon, tai uutissivusto Quartz.

Matka tällaiseen on toki pitkä, työnsarka on valtava ja ylitettävät haasteet mittavat. Uskomme kuitenkin vakaasti, että Suomessa olisi tilaa ja tilausta juuri tämäntyyppiselle verkkojulkaisulle, joka antaa sijaa filosofialle, humanistisille ja kulttuurialoille sekä taiteelle, ja julkaisee niistä sisältöjä mahdollisimman lähestyttävässä muodossa. Rima saattaa olla korkealla, mutta mitään suurta ei kai koskaan ole saavutettu ilman pientä määrää tervettä hybristä?

**

Vuonna 2021 Katsauksella on ensimmäisenä edessään mittava verkkosivu-uudistus, jolla pyrimme laittamaan visuaalisen ilmeemme uusiksi ja luettavammaksi. Koska kyseessä on moderni verkkomedia, julkaisemme niin ikään myös ääntä ja liikkuvaa sekä staattista kuvaa perinteisen tekstin lisäksi. Ja mikäli rahoituksesta vastaavat hyvät haltiakummit ovat suotuisia hartaille aneluillemme, voimme jatkossa tuottaa myös mm. minidokumentteja ja muuta kiinnostavaa seuraajiemme ratoksi ja sivistykseksi.

Luvassa vuonna 2021 on muutama vakipalstana aloittava sarja, paljon esseitä, kirja-arvosteluita, haastatteluita, ja toivon mukaan myös novelleja sekä muuta kiinnostavaa. Pyrimme myös julkaisemaan teemanumeroita, eli tietyn aiheen tai konseptin ympärille kerättyjä tekstejä ja muita sisältöjä.

**

Tämänhetkisen ”numeron” (tai julkaisuerän) 1/2021 sisältö koostuu muutamista esseistä, kirja-arviosta sekä 2020 keväällä järjestetyn Karanteenikirjoituksia-novellikilpailun voittajanovelleista. Lisäksi tämän kirjoittamishetkellä tuotantoputkessa on pari haastattelua sekä vakiopalstana aloittava Kulttuurilehtien haravointia-podcast: me Katsauksen toimituksessa teemme teille palveluksen ja luemme postilaatikkoomme ilmestyneet kulttuurilehdet, joiden pohjalta käymme enimmäkseen kyseenalaista, hupailevaa ja ehkä ripauksen alatyylistäkin keskustelua.

Seuraavan Katsauksen ilmestymisajankohta on arviolta toukokuussa 2021. Julkaisun teemana tulee olemaan “Apologia” eli puolustuspuheenvuoro. Joistain asioista käydään kuin julkista oikeudenkäyntiä – tarvitseeko jokin aihe selvää, julkista puolustusta, perustelua tai selitystä? Tulemme pyytämään suomalaisilta ajattelijoilta ja kulttuurialan ammattilaisilta esseitä, joilla pyydämme heitä puolustamaan jotain itselleen tärkeää ja esittämään tulisieluisen puheenvuoron jonkin aiheen, näkökulman tai arvon puolesta.

Otamme myös vastaan meille lähetettyjä tekstejä. Mikäli olet valmis toimimaan asian julkisena puolustusasianajajana, niin voit lähettää apologiaesseesi meille. Lisäksi meille voi lähettää muita esseitä, novelleja, haastatteluita, artikkeleita, kirja-arvosteluita tai vaikkapa sarjakuvia. Arvioimme meille lähetetyt tekstit, ja julkaisemme niistä mielestämme parhaat.

Aineistojen määräpäivä on 2. 5. 2021. Voit lähettää aineistosi osoitteeseen: katsaus@kriittinenkorkeakoulu.fi.

Katso myös