Unna Lehtipuu & Antti Mustakallio: Elämäsi paras puhe, Alma talent, Helsinki 2021. 224 sivua.
Harmikseni joudun toteamaan, että Unna Lehtipuun ja Antti Mustakallion kirja Elämäsi paras puhe osoittautui erinomaiseksi genrensä edustajaksi. Huonommasta on aina helppo kirjoittaa. Kuka haluaa kuulla kun kollega kehuu kollegojaan? Olen siis haasteen edessä. Miten voin auttaa lukijaa, joka haluaa saada otteen tästä opuksesta?
Kuten nimestä voi arvata, kirja on puhetaidon opas. Näitä on suomeksi julkaistu runsaasti, sillä suomalaiset ovat aina kokeneet olevansa altavastaajia kaunopuheisuuden saralla. Meidän kansallismyyttimme on yrmeä, puhumaton kansa, joka puurtaa pellolla jo entuudestaan petunmaku suussa. Toista on Ruotsin hovin, saksalaisten hansakauppiaitten, sulopuheisten engelsmannien, ranskalaisten sanasieppojen parissa tahi Karjalan laulumailla. Vaan ovat suomalaiset olleet hyvin kiinnostuneita hyvästä puhumisesta ja meillä löytyi taidon taitajia. Tästä kertoo K.S. Laurilan 1915 julkaisemasta Suomalaisia puhujia ja puheita -kirjasesta (Kansanvalistusseura).
Suomalaiset puhetaidon oppaiden suosiosta kertoo se, miten moniin painoksiin ne yltävät. Mari Aulangon klassikosta Rohkeasti puhumaan – luonteva esiintyminen otettiin tiettävästi ainakin neljä uusintapainosta (oma kappaleeni on WSOY:n neljäs painos vuodelta 2005). Juhana Torkin Puhevalta (Otava, 2006) sai useamman rinnakkaisteoksen ja painoksille on ilmeisesti jatkuvasti kysyntää.
Eikä tässä mitään uutta. Lausujain liiton ensimmäisen puheenjohtajan Kaarlo Marjasen kattava opas Miten oppia puhujaksi? (WSOY, 1947) julkaistiin säännöllisesti aina 70-luvulle asti uusina painoksina. Lehtipuu ja Mustakallio löytyvät arvokkaasta seurasta. Suomessa jos jossain kannattaa kirjoittaa puhetaidon oppaita.
Edellä mainittujen teosten joukossa, kuten tohdin jo myöntää, Elämäsi paras puhe on erinomainen – ellei paras – opastus puhetaitoon. Kirja tarjoaa sen, mitä olisin itse halunnut kuulla kun puhetaidosta kiinnostuin: lohdullisia ja huumorilla höystettyjä sanoja, selkeitä esimerkkejä ja harjoituksia, mutta samalla otetta pintaa syvemmältä, kuin kouraistaisiin sormenpäillä hiesua nousussa olleen rantaveden alla. Tässä suhteessa teos asemoituu jopa vahvemmin kansainväliseen kastiin, sellaisten kirjoittajien kuin Jay Heinrichsin ja Viv Groskopin joukkoon.
Kirjan rakenne kuljettaa lukijan asia kerrallaan vaikuttamisen psykologiasta, luottamuksen rakentamiseen ja ensivaikutelmaan, puheen rakenteen kautta sanoittamisen tyylikysymyksiin, kehon ja äänenkäytöstä puheenlajeihin, sekä apuvälineistä puhuja kasvamiseen, oman äänen löytämiseen. Kirjan parasta antia itselleni oli luku 7, “Puhe joka tilanteeseen”, jossa esiteltiin eri rakenteita muun muassa juhla-, poliittisille, kriisi- ja strategiapuheille. Vaikka näitä itse opetan, esimerkkien avulla luotu selkeys vahvisti ymmärrystäni esimerkiksi motivoivan poliittisen puheen rakentamisesta.
Toinen sähäyttävä seikka oli erinomaiset haastatteluosuudet, joissa maailmanluokan ammattilaiset antavat vinkkejään. Kirjassa pääsevät ääneen niin Sarah Hurwitz, Stephen Krupin, John Zimmer, Lucinda Holdforth kuin Simon Lancaster. Helmiin ei lukijaa millään valmista takakannen lakoninen lausahdus “Kirjaan on kirjoittanut vinkkejään myös joukko kansainvälisiä puheenkirjoittajia ja vaikuttamisen ammattilaisia.”
Kirjan lopussa tuli vastaan oma puhetaidon opettamiseni ydin. Hyvä puhuja on sellainen, joka pitää toisista ihmisistä ja puhuu heitä, ei itseään, varten. Omaksi motokseni voisin nostaa Lehtipuun ja Mustakallion sanat: “Puhujana kasvaminen on pitkälti ihmisenä kasvamista.” En enempää voisi edes olla samaa mieltä.
Severi Hämäri on Kriittisen korkeakoulun puheenjohtaja sekä Puhujakoulun vastaava opettaja.