Kasva ja sivisty – inhimillisissä rajoissa

Severi Hämäri, Kriittisen korkeakoulun puheenjohtaja

J.K. Galbraith sanoi kuusi vuosikymmentä sitten, että todellinen syy talouskasvun ylläpidolle on pelko yhteiskuntarauhan rikkoutumisesta. Ihmiselämän kannalta tarvittavat hyödykkeet pystyttiin länsimaissa jo silloin tuottamaan – ja ennen kaikkea välttämättömät tarpeet tyydyttämään – enemmän kuin tehokkaasti.

Talouskasvu pitää yllä työllisyyttä, ja työ pitää ihmismassat tyytyväisinä kuluttajina.

Talouskasvun mekanismiksi Galbraith tunnisti ensinnäkin systemaattisen halujen tuotannon – jossa kulutushyödykkeiden tuottajat tuottivat myynnin ja markkinoinnin avulla myös halun kuluttaa heidän tuotteitaan. Toisena tekijänä oli yksityisen, yritysten sekä julkisen velan luominen. Kolmantena on yhteiskunnan, yritysten sekä kansalaisten oma turvallisuuden hakeminen. Yhdessä nämä kolme mahdollistavat kasvun pitkälle yli inhimillisen tarpeen. 

Silloin kun Galbraith aiheesta kirjoitti, oli jo selvää, että talouskasvu tuottaa valtavaa ympäristötuhoa. Mutta sitä ei tiedetty, että millä mittakaavalla tämä tuho tulisi jatkumaan.

Rooman klubin tilaamasta tutkimuksesta Kasvun rajat on myös kohta viisikymmentä vuotta. Raportissa todettiin yksikantaan: luonnonvarat tulevat loppumaan ja jossakin vaiheessa niihin perustuva kasvu päättyy. 

70-luvulla suomalaiset intellektuellit Reijo Wileniuksen johdolla ottivat tämän viestin vakavissaan ja miettivät, että inhimillinen kasvu voisi korvata taloudellisen kasvun. Jos ihminen kasvaisi ja sivistyisi, hän selviäisi paremmin vaikka materiaalinen kasvu lakkaisi. Ajatus ilmeni erilaisina kokeiluina, kuten Inhimillisen kasvun -seminaarina Kriittisellä Korkeakoululla – sekä erinäisinä luentosarjoina, konferensseina sekä kirjoituksina.

On osoittautunut, että myös inhimillisellä kasvulla on rajansa. 

Esimerkiksi talouspsykologian tutkijat (kuten Daniel Kahneman ja Amos Tversky) ovat viimeisen puolen vuosisadan aikana löytäneet ihmiselle tyypillisiä ajattelun vinoumia. Nämä ottavat ajattelustamme vallan kaunosanaisista puheista tai rationaalisuuden ihailusta huolimatta. Ymmärrämme järjen tasolla oman etumme, mutta vaikutamme näiden vinoumien vuoksi kykenemättömiltä toimimaan etumme mukaisesti.

Viime vuosina yhteiskunnissa on merkkejä kääntymisestä sisäänpäin. Luonnonvarojen käyttö vain kasvaa – kansainvälisistä sopimuksista piittaamatta. Tässä ei auta, että keskiluokka on koulujakäyneempää kuin koskaan aiemmin. Huoli oman talouden heikkenemisestä tekee ihmisestä – vaikka kuinka koulutetusta ja sivistyneestä – hetkessä varsin tyhmän eläimen, joka etsii helppoja ratkaisuja. Tämä näkyy mielipiteissä ja äänestyskäytöksessä. Yhteiskunnan arvot kovenevat. Esimerkiksi huoli yhteiskunnallisista levottomuuksista on saanut jopa keskusjohtoisen Kiinan lisäämään jälleen kivihiilen käyttöä. Olemme saavuttaneet tason, jossa inhimilliset tarpeet tyydytetään jo hyvin pienellä vaivalla – kaikki ne, paitsi ihmisen tarve tuntea turvaa. 

Vihreää kasvua etsivät ajatushautomot eivät ole tuottaneet (sanottakoon: ainakaan vielä) läpimurtoja ja turvan tunnetta. Lisäksi Inhimillisen kasvun seminaarin kannustama luovuus ja henkisyys, jatkuva kehittyminen, on valjastettu osaksi tuottavuutta duunareille ja keskijohdolle suunnattujen mielenhallinta- ja luovuuskoulutusten muodossa – talouskasvun palvelukseen.  Tässä ei voi muuta sanoa kuin, että inhimillisen kasvun rajat ovat todella tulleet vastaan. 

Sivistystyön täytyy ottaa huomioon paitsi kasvun niin myös inhimillisen kasvun rajat – jos sillä on tarkoitus vastata tämän päivän ja tulevaisuutemme viheliäisiin ongelmiin. Galbraith halusi kyseenalaistaa aikansa politiikan taustalla olevat taloususkomukset ja -teoriat. Tälle – kuten myös ihmiskuvaan liittyvien oletusten uudelleen ajattelulle – olisi jälleen tarvetta. 

#sivistys #sivistysihme

John Kenneth Galbraith: The Afluent Society (Runsauden yhteiskunta), 1958.

Donelle Meadows, Jorgen Randers & Dennis Meadows: Limits of Growth (Kasvun rajat), 1972.

Daniel Kahneman: Thinking, Fast and Slow (Ajattelu nopeasti ja hitaasti), 2011.

INKA tähtäsi inhimilliseen kasvuun https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/10/01/inka-tahtasi-inhimilliseen-kasvuun

Helsingin sanomat Pääkirjoitus: Talouskasvun hiipumisesta säikähtänyt Kiina käänsi suuntansa ja alkaa käyttää runsaasti lisää kivihiiltä https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000006317989.html

Sivistyksen varjoisalla puolella

Severi Hämäri, Kriittisen korkeakoulun puheenjohtaja

Sivistys on karannut niin keski-ikäisten kuin suurten ikäluokkien käsistä. Se on karannut sosiaaliseen mediaan ja YouTubeen. Nuoret eivät ole saaneet ekososiaalista sivistymistään Ilmastolakkoon keski-ikäisiltä. He ovat vertaisoppineet – löytäneet sivistystyön peruspalikan: opintopiirit.

Kuten sata vuotta sitten: Työväenliikkeen opintopiirit mahdollistivat Sosialidemokraattisen puolueen muutoksen radikaalista vallankumousliikkeestä yhteiskunnan selkärangaksi. Tämä näyttää toistuvan uuden sukupolven ilmastoliikkeessä!

Mutta oppivatpa nuoret verkossa myös uskonnollisilta ääriryhmiltä ja oikeistoradikaaleilta –  oppivat jopa vihasta. Vihaamaan ja pelkäämään. He löytävät esimerkkejä, malleja ja oppimateriaaleja radikalisoitumiseen. Nuoret altistuvat netissä vihasisällöille sellaisella mittakaavalla, että luvut järkyttävät. Tutkimuksessa viiden vuoden takaa 15-30 vuotiasta suomalaisista melkein puolet olivat altistuneet vihasisällöille. (Keipi ja kump 2017).

Tätä ei ehkä enää sivistystyöksi voi kutsua! Mutta kasvatusta se on. Ja se on perinteisen sivistystyön suuri haastaja.

Sivistys, mikä ihme -sarjan keskustelu Jyväskylässä jouduttiin nimittäin perumaan, koska osallistujat pelkäsivät tulla paikalle. Keskustelun aiheena oli Populistiset liikkeet sivistyksen haastajina Euroopassa. Kyse ei ollut edes äärioikeistosta, vain populismista. Perinteinen sivistystyö vaiennetaan pelolla, jota uusi verkossa leviävä kasvatus tuottaa.

Tämä on herätyksen paikka. Mitä sivistyksellemme kuuluu? Mihin se on menossa?

Sivistyksessä kyse ei ole elinikäisen oppimisesta – teknisestä ratkaisusta työelämän tarpeisiin, kirjoittaa Vesa-Matti Lahti . Hänen mukaansa sivistystyön tarkoitukseksi pitäisi nousta ajatusmallien muuttuminen kestävimmiksi. Sellaiseksi joilla pystymme kohtaamaan viheliäiset ongelmat.

Kyse on, kuten Eero Ojanen sanoo, siitä, mitä on olla ihmisiksi!

Me tarvitsemme julkista keskustelua, tutkimusta ja sivistystyön selkärangan vahvistamista.

#Sivistys #Sivistysihme #Erätauko

Lähteitä:

Keipi, T., Näsi, M., Oksanen, A. & Räsänen, P. (2017). Online hate and harmful content: Cross-national perspectives. New York: Routledge.

Vesa-Matti Lahti: “Aukkoja sivistyskäsityksessä” https://www.sitra.fi/julkaisut/aukkoja-sivistyskasityksessa/#sivistyksen-seuraava-vaihe

Eero Ojanen: Mitä on sivistys, Katsaus-verkkomedia https://youtu.be/WYj7QlVGsmg